Mestarien liigassa hattutempun tehnyt hyökkääjä Middlesbroughn miehistöön

Valioliigaan paluun tehnyt Middlesbrough vahvistaa sivustollaan hyökkääjä Álvaro Negredon siirron seuraan tulevan kauden ajaksi. Sopimus on paperitöitä vaille valmis, ja sisältää pelaajan työskentelyn manageri Aitor Karankan joukkueessa tulevan kauden ajan.
30-vuotias hyökkääjä tuo Boroon rutkasti kokemusta, jota tämä on kartuttanut Valencian lisäksi muun muassa Sevillan, Manchester Cityn ja Espanjan maajoukkueen riveissä. Vuonna 2013 Cityyn Sevillasta 19,5 miljoonan euron kaupassa siirtynyt Negredo teki Manchesterin sinisille 23 maalia pelaamissaan 48 ottelussa, mukaanlukien hattutempun Mestarien liigan ottelussa TsSKA Moskovaa vastaan.
Madridin Vallecassa syntynyt hyökkääjä aloitti uransa Rayo Vallecanon joukkueessa, tehden ammattilaisdebyyttinsä vuonna 2005.
Hyvin aktiivisesti siirtojen suhteen toiminut Middlesbrough on tietojen mukaan kiinnittämässä riveihinsä myös maalivahti Brad Guzanin Aston Villasta. Seura teki jo aiemmin sopimuksen Barcelonassa kannuksensa hankkineen, ja Manchester Unitedinkin miehistössä esiintyneen maalivahti Victor Valdesin kanssa.
Lähde: Middlesbrough
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin