Vahvistus: West Bromwich kiinalaisomistukseen
Jeremy Peace on myynyt West Bromwich Albion Holdingsin – seuran emoyhtiön – kiinalaiselle sijoitusyhtiö Yunyi Guokai Sports Development Limitedille. Yhtiön pääomistaja on Guochuan Lai.
– Olen innoissani ja etuoikeutettu saatuani mahdollisuuden päästä tämän hienon seuran uudeksi omistajaksi. Ensimmäinen tavoitteeni on pitää kiinni seuran vakaasta rakenteesta seuran perinteitä kunnioittaen, Lai sanoi lehdistölle.
Peace jatkaa alkavalla kaudella johdon neuvonantajana, mutta ei enää kuulu seuran hallitukseen.
– Olen ollut seuran puheenjohtaja 14 vuotta. Luonnollisesti olen tyytyväinen, että sinä aikana olemme vakiinnuttaneet paikkamme pääsarjassa. Nyt kun olen viettänyt aikaa Guochuanin kanssa, uskon hänen olevan oikea mies viemään Albionia eteenpäin, Peace sanoi.
42-vuotias Lai on urallaan toiminut Palm Eco-Town Development Company Limited -yhtiössä. Tätä nykyä Palm on yksi Kiinan suurimmista rakennus- ja maisemasuunnittelualan yhtiöistä. West Bromin tiedotteessa ei kerrottu hintaa, jolla Peace seuran myi Laille.
Viime kaudella WBA sijoittui Valioliigassa 14:nneksi. Tässä vaiheessa on epäselvää, mikä Lain vaikutus on esimerkiksi West Bromin pelaajapolitiikkaan. Joukkuetta on kesän aikana vahvistettu vasta yhdellä hankinnalla. Matt Phillips saapui seuraan QPR:stä 6,5 miljoonan euron hintaan.
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta