Swansean viime kausi oli valmentajanvaihdoksineen melko turbulenttinen. Kesällä tapahtumia taas on ollut turhankin vähän. Viikko aikaa Valioliiga-kauden alkuun, ja toiveet lepäävät maalinteon suhteen Fernando Llorenten harteilla.

Viime kausi

Swansea aloitti kauden erinomaisesti. Avauskierroksella tasapeli Chelseaa vastaan, sitten voitto Newcastlesta, tasapeli Sunderlandin kanssa ja vielä voitto Manchester Unitedista. Neljän kierroksen jälkeen Joutsenet oli sarjassa neljäntenä.

Sitten tulivat huonot ajat. Seuraavasta 13 sarjaottelusta Swansea voitti vain yhden. Neljäs sija vaihtui onnettoman putken myötä putoajan paikkaan. Samassa rytäkässä manageri Garry Monk sai kenkää. Väliaikaisluotsina toimi 1,5 kuukauden ajan Alan Curtis, kunnes Walesiin naarattiin italialainen Francesco Guidolin.

Swansea alkoi taas voittaa enemmän kuin hävitä. Kausi päättyi mukavasti kahteen voittoon ja tasapeliin, vaikka vastassa olivat Liverpool, West Ham sekä Manchester City. Swansean lopullinen sijoitus oli 12:s.

Swansean suuri ongelma koko kauden ajan oli puhtaan maalintekijän puuttuminen. Sama ongelma vaivaa edelleen.

Pelaajasiirrot – lähteneet

Alberto Paloschi (Atalanta)

Swansea hankki italialaishyökkääjän jonkinlaisena paniikkiratkaisuna tammikuun lopussa. Hinta tuolloin 9,5 miljoonaa euroa. Pelasi 10 ottelua, teki kaksi maalia ja lähti Atalantaan – kuudella miljoonalla eurolla.

Éder (Lille)

Toinen hyökkäyspään huti. Vuosi sitten Swanseaan 6,7 miljoonalla eurolla. Pelasi 13 Valioliiga-ottelua maaleitta, loukkaantui ja palloili loppukauden lainalla Lillessä. Myytiin kauden päätteeksi pysyvästi Lilleen 4,5 miljoonalla.

Bafétimbi Gomis (Marseille, laina)

Teki aikanaan Ranskan pääsarjassa kovaa jälkeä. Pelannut kaksi viimeisintä kautta Swanseassa, mutta maalimäärät (6 ja 7) ovat jääneet liian pieniksi. Lainattiin alkavaksi kaudeksi Marseilleen.

Swanseasta on kesän aikana lähtenyt muutama muukin pelaaja. Lee Lucasin ja Daniel Alfein sopimuksia ei jatkettu. Lainalle on puolestaan lähetetty Liam Shepard (Yeovil), Ryan Hedges (Yeovil), Oliver Davies (Kilmarnock), Matt Grimes (Leeds), Kenji Gorré (Northampton) ja Kyle Bartley (Leeds).

Pelaajasiirrot – saapuneet

Fernando Llorente (Sevilla)

Maailmanmestari, Euroopan mestari ja kolminkertainen Italian mestari. Erinomainen pääpelaaja ja hyvä boksihyökkääjä. Tai oli joitain vuosia sitten. Ura ollut viime vuodet laskussa. Viime kaudella teki vain neljä maalia 23:ssa La Liga -ottelussa. Swanseassa toivotaan, että Llorente vielä vertyisi. Hinta 5,9 miljoonaa euroa.

Leroy Fer (QPR)

QPR maksoi kaksi vuotta sitten Feristä 10 miljoonaa euroa. Lontoolaisseura teki tappiota, sillä Swansea osti pelaajan 5,6 miljoonalla. Swansea on hollantilaiselle tuttu seura, sillä mies pelasi Walesissa lainalla viime kevään. Nousi joutsenpaidassa nopeasti merkittävään rooliin keskikentän keskiakselilla. Näillä näkymin luvassa reilusti vastuuta alkavalla kaudella.

Mike van der Hoorn (Ajax)

Hollannista hankittu 190-senttinen toppari. Pelasi viime kaudella 15 ottelua Hollannin pääsarjassa. Voimakas ja hyvä pääpelaaja. Swanseassa lähtökohtaisesti rotaatiopelaaja.

Mark Birighitti (Newcastle Jets)

25-vuotias Birighitti on australialaismaalivahti. Sai viime kaudella Australian pääsarjassa 26 peliä vyölleen. Swanseassa taistellee korkeintaan kakkosvahdin paikasta.

Nelikon lisäksi Swanseaan ovat kesän aikana palanneet maalivahti Gerhard Tremmel ja puolustaja Franck Tabanou. Tremmel pelasi viime kauden lainalla Werder Bremenissä ja Tabanou Saint-Étiennessä.

Joukkueen vahvuus

Swanseasta löytyy syöttötaitoa. Viime kaudella joukkueen syöttöprosentti (80,9) oli Valioliigassa kuudenneksi paras. Swansealta löytyy tarpeeksi hyviä – jopa erinomaisia – syöttäjiä niin puolustuksesta, keskikentältä kuin hyökkäyksestä. Kollektiivisesti hyvä syöttötaito mahdollistaa pitkät syöttöketjut, mikä taas mahdollistaa monipuolisen murtautumisen.

Joukkueen heikkous

Llorente tuli, mutta riittääkö? Kesän aikana Swansea on heivannut kolme hutiaan (Éder, Paloschi, Gomis) pois. Vähän on sellainen kutina, että Llorente liittyy vuoden kuluttua samaan ryhmään. Tietysti Joutsenten johdossa voidaan toivoa, että Gylfi Sigurdsson ja André Ayew paukuttavat taas osumia kaksinumeroisen lukeman verran, mutta sen varaan ei ehkä kannattaisi laskea. Tällä hetkellä Swansea antaa liikaa tasoitusta, kun keskushyökkääjän tontille ei ole tarpeeksi hyvää pelaajaa.

Valmennus

Francesco Guidolin on jossain määrin journeyman. Hän on urallaan valmentanut Giorgionea, Trevisoa, Fanoa, Empolia, Ravennaa, Atalantaa, Vicenzaa, Udinesea, Bolognaa, Palermoa, Genoaa, Monacoa, uudestaan Palermoa, Parmaa, uudestaan Udinesea ja nyt Swansea. Ennen Joutsen-pestiä hän toimi 1,5 vuotta urheilupuolen koordinaattorina Pozzon imperiumissa. Sitä kautta tuli myös englantilainen jalkapallo (Watford) tutuksi.

60-vuotias Guidolin on aiemmin urallaan käyttänyt suhteellisen menestyksekkäästi kolmen topparin puolustuslinjaa. Sitä hän ei ainakaan vielä viime kaudella Swanseassa tehnyt. Ryhmityksiä nähtiin 4-4-2:sta, 4-2-3-1:een, 4-1-4-1:een ja 4-3-3:een, mutta puolustuslinjassa pysyi aina neljä miestä. Mielenkiintoista nähdä, aikooko Guidolin alkavalla kaudella kokeilla kolmen topparin linjaa.

Viime kaudella Swansea jauhoi rauhallisesti lyhyitä syöttöjä keskimmäisellä kolmanneksella. Hyökkäyksistä suuri osa rakennettiin oikean kaistan kautta. Keskityksiä Swansea ei kuitenkaan paisko boksiin, vaan laiturit pikemminkin leikkaavat sisään. Mahtaako tämä ajatustapa muuttua? Llorente kun on nimenomaan keskityspelaamisessa erinomainen sentteri.

Tärkein pelaaja

Ashley Williams

Williams on kapteeni niin Swanseassa kuin Walesin maajoukkueessa. Swansealle olisi elintärkeää pitää topparistaan kiinni. Siirtohuhuissa Williams on yhdistetty Evertoniin John Stonesin korvaajaksi, mikäli Stones myydään eteenpäin.

Toki Williamsille sattuu ajoittain nukahduksia, mutta isossa kuvassa hän on erittäin hyvä toppari. Viime kauden Valioliigassa Williams voitti taklaustilanteensa 53- ja pääpallonsa 57-prosenttisesti. Lisäksi hän syötti pallot omille 85 prosentin tarkkuudella. Suoria puolustustekoja (syötönkatkot, blokatut laukaukset, purkupallot) Williamsille kirjattiin niin paljon, ettei kukaan Swansean puolustuslinjasta yltänyt lähellekään.

Arvio

Swansean materiaalin pitäisi riittää samanlaiseen sijoitukseen kuin viime vuonna, mutta pystyykö joukkue siitä parantamaan? Riippuu aika paljolti siitä, onnistuuko seura hankkimaan keskushyökkääjän tontille Llorentea parempaa pelaajaa vai ei. Jos pystyy, 10 sakkiin yltäminen on mahdollista. Jos ei, Swansea putoaa alempaan keskikastiin.

Kokoonpano

Maalivahdit

1 Lukasz Fabianski
13 Kristoffer Nordfeldt
19 Mark Birighitti
25 Gerhard Tremmel

Puolustajat

2 Jordi Amat
3 Neil Taylor
5 Mike van der Hoorn
6 Ashley Williams
14 Franck Tabanou
22 Ángel Rangel
26 Kyle Naughton
33 Federico Fernández
98 Stephen Kingsley
Connor Roberts
Stephen Kingsley

Keskikenttäpelaajat

4 Sung-Yong Ki
7 Leon Britton
8 Leroy Fer
12 Nathan Dyer
15 Wayne Routledge
20 Jefferson Montero
23 Gylfi Sigurdsson
24 Jack Cork
30 Josh Sheehan
53 Adam King
56 Jay Fulton

Hyökkääjät

10 André Ayew
11 Marvin Emnes
17 Modou Barrow
62 Oliver McBurnie
Fernando Llorente

Manageri

Francesco Guidolin