Manchester Unitedissa vuosina 2011-2014 pelannut maalivahti Anders Lindegaard näkee seuran arvopohjan muuttuneen melkoisesti hänen päivistään. Nykyisin Preston North Endin maalia vartioiva tanskalainen kuuluu siihen ikäluokkaan, joka on pelannut seurassa myös Paul Pogban kanssa.

-Tämä on todellakin täysin uusi luku. United on eri seura kuin minun aikanani. Sitä johdetaan eri tavalla, ja erilaisiin arvoihin perustuen. Valitettavasti tämä on se suunta, johon jalkapallo on kehittymässä, Lindegaard kertoo 888sport -sivustolle.

-Kaikessa on kyse vain rahasta. Tiedän, että United on käyttänyt sitä menneinä vuosikymmeninä todella paljon. Se on iso osa sen menestystä. Homma menee koko ajan uusiin äärimmäisyyksiin, ja sitä on mahdotonta estää. Luulen että meidän on vain hyväksyttävä tilanne, ja tehtävä sen puitteissa asiat mahdollisimman hyvin.

Lindegaard kertoo edelleen olevansa suuri Unitedin fani, ja joutuvansa siksi pohtimaan esimerkiksi Pogbasta maksettua mieletöntä rahasummaa. Lopulta käytännöllisyys vie hänen mielessään voiton.

-Siirtoihin käytetyn rahan määrä kasvaa, ja tilanne on menossa vain yhteen suuntaan. Toimittajat saavat kysyä näitä samoja kysymyksiä viiden vuoden päästä, kun yhdestä pelaajasta maksetaan neljännesmiljardi.

Pogban siirtoon pelilliseltä kannalta tanskalainen on hyvin tyytyväinen.

-Hän on mahtava pelaaja. Pelasin hänen kanssaan Unitedissa, ja hän oli jo silloin ehdoton lahjakkuus. Olen onnellinen seuran puolesta, sillä hän on loistava kiinnitys. Olen myös iloinen Paulin puolesta siitä, että kaikki lopulta onnistui.