Poliisin etälamautin riisti entisen Aston Villa -kapteenin hengen – ”En tiedä oliko hän huumeissa”
Kuva: Getty Images
Entinen Aston Villan kapteeni Dalian Atkinson on menehtynyt traagisella tavalla. 48-vuotias englantilainen kuoli Telfordissa isänsä kotitalon edustalla saatuaan tappavan iskun poliisin etälamauttimisesta.
The Telegraphin mukaan poliisit kutsuttiin paikalle heidän saatua ilmoituksen häiriöstä alueella. Isän mukaan hänen poikansa oli ollut sekavassa tilassa.
– En tiedä oliko hän huumeissa vaiko humalassa. Hän oli kuitenkin todella kiihtynyt ja poissa tolaltaan. Hän vaikutti uhkaavalta, mutta minä en soittanut poliisia paikalle, Atkinsonin isä kertoi lehdelle.
Atkinsonin naapuri kuuli tapahtuma-aikana voimakkaita huutoja ja ovien pauketta kadulta yön aamutunneilla.
– Dalian huusi olevansa koditon ja pyysi isäänsä päästämään hänet sisään. Hän potki ovea, mutta isä ei päästänyt häntä kotiinsa. En tiedä mistä he riitelivät, naapuri totesi The Telegraphille.
Atkinson pelasi vuosina 1991-1995 neljän kautta Villan paidassa. 85 otteluun kertyi 23 maalia. Villains-kipparin parhaaksi saavutukseksi seurassa jäi vuoden 1994 Coca Cola Cupin voitto Manchester Unitedin kaaduttua finaalissa 3-1-lukemin.
Atkinson edusti urallaan muun muassa myös Manchester Cityä, Real Sociedadia ja Fenerbahcea. Lopetettuaan peliuransa vuonna 1999 entinen hyökkääjä palasi Englantiin pelaaja-agentiksi.
Myös Englannin entinen kapteeni Gary Lineker kunnioitti Atkinsonin muistoa.
Terrible news about Dalian Atkinson. Losing his life after being tasered by police. Thoughts are with this fine footballer's family. #RIP
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä