Liverpool hylkäsi Crystal Palacen viimeisimmän tarjouksen Christian Bentekestä
Kuva: Getty Images
Crystal Palace on ollut Liverpoolin Christian Benteken kintereillä jo pitkään. Manageri Jürgen Klopp on kuitenkin toistuvasti sanonut, että pelaaja ei lähde halvalla. The Guardianin mukaan myös viimeisin tarjous belgialaisesta on ollut liian matala Merseysiden näkökulmasta. Tietojen mukaan nyt hylätty tarjous on ollut lisineen noin 35 miljoonan euron luokkaa.
Palacen ensimmäinen tarjous oli lähes 29 miljoonaa euroa, ja siihen nyt esitetty korotus ei siis ollut Liverpoolille riittävä. Myös West Bromwichin sanotaan olevan Benteken perässä, mutta tämä itse siirtyisi mieluummin Lontooseen. Liverpoolissa hänelle ei liene luvassa peliaikaa, joten siirtoikkunan lopun lähestyessä jotain voidaan odottaa tapahtuvan.
Etelä-Lontoolaisten viimeisin tarjous tehtiin maanantaina, jolloin varmistui Yannick Bolasien siirtyminen seurasta Evertoniin. Bolasien myyntisumman ymmärretään nousevan kaiken kaikkiaan noin 35 miljoonaan euroon. Manageri Alan Pardew haluaa kiinnittää vielä kaksi uutta hyökkääjää lähtijöiden tilalle; Mile Jedinakin siirron Aston Villaan uskotaan vahvistuvan vielä tänään.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin