Man City viidellä vierasmaalilla kiinni Mestarien liiga -paikkaan – Sergio Agüerolla värikäs ilta
Manchester City varmisti tiistai-iltana käytännössä paikkansa Mestarien liigan lohkovaiheessa murjottuaan vieraskentällä Steaua Bukarestin. Romanialaisseura jäi täysin jyrän alle Citizensin paukutettua viisi vierasmaalia joukkueen 5-0-voittoon päättyneessä ottelussa.
Cityn kesähankinnoista maalitilinsä avasi joukkueen kolmannen osuman lähietäisyydeltä viimeistellyt Nolito. Espanjalaisen vapaaseen paikkaan petasi Kevin De Bruyne.
Cityn todellinen hahmo kuitenkin oli varsinkin avausjaksolla nousuillaan loistanut Raheem Sterling. Laituri alusti Sergio Agüeron ja David Silvan tekemät kaksi ensimmäistä maalia sekä hankki toisen joukkueen rangaistuspotkuista.
Agüero vastasi myös Cityn kahdesta viimeisestä osumasta täydentäen iltansa hattutemppuun. Lisäksi argentiinalainen epäonnistui avausjaksolla kahdesti rangaistuspotkusta. Molemmat vedot torjui Steauan maalivahti Constantin Nita Florin.
Otteluparin toinen osaottelu pelataan viikon kuluttua.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Leicesterin päävalmentaja sai tarjouksen La Ligasta
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”
- Glen Kamaran Leeds on enää voiton päässä Valioliigasta
- Man City joutuu kauden ratkaisupeleihin ilman ykkösvahtiaan
- Gary Neville: Tästä syystä Manchester Unitedin pitäisi luottaa Erik ten Hagiin
- Mikel Arteta uskoo edelleen Valioliigan mestaruuteen: ”Jalkapallo on opettanut minulle sen”
- Graeme Souness latasi suorat sanat Manchester Unitedin pelaajista: ”En voisi nousta sängystäni, jos minua syytettäisiin tuollaisesta”
- Manchester Unitedin huippulupaukset ratkaisijoina – Chelsea nousi kuudenneksi
- Valioliiga-seurat äänestävät VAR:n poistamisesta ensi kuussa

- Chelsea saa bonusmaksun Real Madridin finaalipaikasta – kiitos Eden Hazardin
- Mikel Arteta uskoo edelleen Valioliigan mestaruuteen: ”Jalkapallo on opettanut minulle sen”
- Valioliiga-seurat äänestävät VAR:n poistamisesta ensi kuussa
- Liverpoolin apuvalmentaja sai uuden pestin huippuseurasta
- Manchester Unitedin huippulupaukset ratkaisijoina – Chelsea nousi kuudenneksi
- Independent: Bayern München haluaa Bruno Fernandesin – Manchester United ei poissulje siirtoa