Sunderland hyväksynyt Watfordin tarjouksen topparista – haluaa lähteä henkilökohtaisista syistä
Sunderland on hyväksynyt Watfordin tekemän tarjouksen Younès Kaboulista. Seura tiedotti asiasta verkkosivuillaan.
Tiedotteessa sanotaan, että Kaboul haluaa lähteä henkilökohtaisiin syihin vedoten. Nyt topparin on vielä itse päästävä sopuun Watfordin kanssa.
– Tämä ei ole minulle helppo tilanne. Seura ja manageri ovat osoittaneet ymmärrystä henkilökohtaisten olosuhteideni suhteen. Olen siitä kiitollinen, Kaboul sanoi tiedotteessa.
Kaboul siirtyi Sunderlandiin Tottenhamista vuosi sitten. Viime kaudella 30-vuotias ranskalainen pelasi 23 ottelua Valioliigassa.
Toimittajan sana
Kaboulin lähtö on Sunderlandille ihan merkittävä menetys. Hän muodosti viime kaudella avauksen toppariparin yhdessä John O’Shean kanssa, ja pelasi viime viikonloppunakin täydet minuutit kauden avausottelussa. Kaboulin paikan avauksessa ottanee Lamine Koné.
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?