Peter Crouch johti hattutempullaan Stoken murskajaisia – molemmat suomalaiset jatkoon
Liigacup käynnistyi tiistaina useamman Valioliiga-seuran osalta. Muutama murskaus nähtiin, mutta muutamalla joukkueella peli on edelleen käynnissä. Katsotaanpa mitä tänään tapahtui.
Chelsea aloitti viime kauden heikon sijoituksen myötä Liigacupin jo toiselta kierrokselta. Bristol City piti ottelun yllättävän tasaisena, mutta Blues nappasi lopulta kotonaan jatkopaikan 3-2-lukemin. Isäntien hahmo oli kahdesti maalannut Michy Batshuayi. Maalinteossa onnistui myös Victor Moses.
Chelseata vaivattomammin jatkopaikan nappasi Burtonin luona vieraillut Liverpool. Reds murskasi isäntänsä peräti 5-0-lukemin. Oman maalin lisäksi Poolilla maalinteossa kunnostautuivat Divock Origi, Roberto Firmino sekä kahdesti osunut Daniel Sturridge.
Liverpoolin tapaan murskajaisia vieraskentällä vietti myös 4-0-lukemin Stevenagen upottanut Stoke. Pottersin jatkoon siivitti Peter Crouchin hattutemppu.
Suomalaisista tiistaina kehissä olivat Brighton-vahti Niki Mäenpää ja Nottinghamin puolustaja Thomas Lam. Kaksikosta molempien seurat etenivät ottelupareistaan jatkoon. Brighton kaatoi Mäenpää maalillaan vieraissa 2-1-lukemin Oxford Unitedin. Lamin Nottingham puolestaan voitti samoin luvuin myös vieraissa Millwallin. Suomalaispuolustaja otettiin vaihtoon 68. minuutilla.
Liigacup tiistaina
Crystal Palace-Blackpool 2-0
Blackburn-Crewe 4-3 (kesken)
Burton-Liverpool 0-5
Chelsea-Bristol Rovers 3-2
Derby-Carlisle 1-1 (kesken)
Everton-Yeovil 4-0
Exeter-Hull 1-3
Luton-Leeds 0-1
Millwall-Nottingham 1-2
Newcastle-Cheltenham 2-0
Northampton-West Bromwich 2-2 (kesken)
Norwich-Coventry 6-1
Oxford United-Brighton 2-4
Peterborough-Swansea 1-3
Preston-Oldham 2-0
QPR-Rochdale 2-1
Scunthorpe-Bristol City 1-2 (kesken)
Stevenage-Stoke 0-4
Watford-Gillingham 1-1 (kesken)
Wolverhampton-Cambridge 2-1
Reading-Milton Keynes Dons 1-1 (kesken)
- Laitapelaaja palasi Man Unitedin harjoituksiin – ollut viisi viikkoa sivussa pelikentiltä
- Paul Merson: Man United on pian putoamisviivan alapuolella
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Voiko Man United pudota Valioliigasta? Erik ten Hag ei pidä sitä mahdottomuutena
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin