David Moyes haluaa pitää kiinni Norsunluurannikon maajoukkuetopparista – ”Vaikea korvata”
Sunderland-puolustaja Lamine Koné on yhdistetty pitkin kesää Evertoniin. Toffeesin on puhuttu olevan valmis maksamaan 27-vuotiaasta Norsunluurannikon maajoukkuemiehestä 25 miljoonaa euroa.
Sunderland-manageri David Moyes ei kuitenkaan ole valmis luopumaan Konésta. Skotin mukaan korvaajan saaminen Toffeesin tarjoamalla rahalla olisi mahdotonta.
– Koné jää. Olen hylännyt Evertonin tarjouksen, Sain sen jo kaksi viikkoa sitten ja olisin voinut saada rahat jo tuolloin. Näillä hinnoilla olisi kuitenkin vaikea korvata Lamine. Jos emme saa hyvää korvaajaa, en tule koskaan suostumaan siirtoon, Moyes kommentoi The Guardianille.
Moyesin mukaan Sunderlandin on rajallisen budjettinsa myötä vaikea saada vahvistuksia. Skotti kuitenkin uskoo muutaman uuden hankinnan toteutuvan ennen siirtoikkunan sulkeutumista.
– Olen luottavainen, että saamme muutaman hankinnan ennen syyskuun ensimmäistä päivää. Pelaajien laatu joita Sunderland voi tällä hetkellä saada, ei kuitenkaan ole samaa tasoa mitä itselläni on ollut Valioliigassa. Ei edes lähellä sitä. Katsotaan vaikka, miten paljon kilpailijamme ovat käyttäneet. Meidän on toimittava eri tavalla.
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa