The Guardian: Arsenal ja Valencia sopuun Shkodran Mustafin siirtosummasta
Arsenal ja Valencia ovat päässeet yhteisymmärrykseen Shkodran Mustafin siirtosummasta. Asiasta kertoo The Guardian.
Lehden mukaan Arsenal suostuu maksamaan Saksan maajoukkuetopparista 35 miljoonaa puntaa eli noin 41 miljoonaa euroa. Summa on noussut melkoisesti, sillä aiemmin kesällä Arsenal tiettävästi tarjosi Mustafista 20 miljoonaa puntaa.
On mahdollista, että Valencia on kyennyt nostamaan hintaa Arsenalin tietynlaisen pakkoraon takia. Per Mertesacker ja Gabriel Paulista ovat pitkään sivussa, joten Tykkimiesten on tietyllä tapaa pakko saada pätevä vahvistus keskuspuolustukseen.
Guardianin mukaan Mustafi on jo sopinut henkilökohtaisista ehdoista Gunnersin kanssa. Näin ollen jäljellä on enää lääkärintarkastus, joka on tarkoitus pitää kenties jo tänään.
24-vuotias Mustafi on pelannut Valenciassa viimeiset kaksi kautta. Molemmilla kausillaan hän on ollut joukkueen parhaita pelaajia. Saksan A-maajoukkueessa Mustafi on pelannut 12 ottelua. EM-kisoissa peliaikaa tuli kahdessa ottelussa.
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa