Lucas Pérez on vakuuttanut seuratoverinsa: ”Häntä vastaan on ikävä pelata”
Arsenalin Lucas Pérez tulee aiheuttamaan hankaluuksia Valioliigan puolustajille, varoittelee miehen seuratoveri Shkodran Mustafi Sky Sportsille antamassaan haastattelussa.
– Häntä vastaan on ikävä pelata. Hän on taitava hyökkääjä, ja hänellä on kaikki ne ominaisuudet, joita hyvä hyökkääjä tarvitsee, Mustafi varoitteli.
Espanjalainen Pérez on onnistunut vakuuttamaan seurakaverinsa taitavuudestaan viikossa, sillä molemmat liittyivät lontoolaisseuran riveihin siirtoikkunan viimeisenä päivänä. Mustafin mukaan Pérezin kanssa on helppo pelata, sillä tämä ei vain juokse ympäriinsä odotellen syöttöä.
– Hän tekee paljon töitä joukkueelle. Hän on oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kuten La Ligassa pelatessaankin. Pelasin siellä kaksi vuotta ja tiedän, kuinka hankalaa maalin tekeminen siellä on, Mustafi totesi.
Mustafi ja Pérez ovat molemmat Arsenalin tuoreita hankintoja. Kaksikko on toisilleen tuttu jo aiemmilta kausilta La Ligasta, sillä Pérez saapui Emirates Stadiumille Deportivo La Corunasta ja Mustafi Valenciasta. Arsenal kohtaa lauantaina kotonaan Southamptonin.
Pérezille tolppien väliin osuminen ei ollut Espanjassakaan vaikeaa, sillä kahden kauden aikana mies iski La Ligassa 24 maalia.
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen