Mestarien liigan avauskierros: Saako Arsenal unelmastartin peliään hakevan PSG:n vieraana?
Uusi Mestarien liiga -kausi pääsee illalla täyteen käyntiin, kun kilpailussa siirrytään lohkovaiheen kimppuun. Englannin neljästä edustajasta ensimmäisinä estradille astelevat Arsenal ja Manchester City.
Arsenal vierailee alkajaisiksi manageri Arsene Wengerin kotimaassa Ranskassa Paris Saint Germainin kotistadionilla. Ranskalaislehdistön tietojen mukaan PSG on yrittänyt viimeisten viiden vuoden aikana kolmesti vokotella 66-vuotiasta valmentajaa riveihinsä, mutta Wengerin mukaan ”rakkaus Arsenalia kohtaan” on saanut häntä sanomaan ei. Wengerillä tuleekin lokakuussa jo 20 vuotta Arsenalissa täyteen.
PSG on viime vuosina henkilöitynyt vahvasti Zlatan Ibrahimoviciin, joka tunnetusti siirtyi täksi kaudeksi dominoimaan Valioliigaa. Samaan suuntaan matkasi myös David Luiz. Kovia nimiä ryhmästä löytyy silti yhä Marco Verrattista ja Angel Dí Mariasta alkaen. Loukkaantumisesta kärsineen Thiago Silvan odotetaan nousevan avaukseen ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Joukkuetta luotsaa tätä nykyä Eurooppa-Liigan Sevillan valmentajana historialliset kolme kertaa peräkkäin voittanut Unai Emery. Emery toi Sevillasta mukaan tärkeän luottomiehensä, keskikentän pohjapelaaja Grzegorz Krychowiakin.
Lähtökohtaisesti vieraspeli Pariisissa on Arsenalille lohkovaiheen haastavin ottelu, mutta kovin paljon parempaan aikaan Tykkimiehet eivät voisi PSG:tä kohdata. Neljä viimeistä Ranskan-mestaruutta voittanut PSG – joka voitti viime vuonna sarjan peräti 31 pisteen erolla kakkoseen – hakee vielä askeliaan. Seitsemän pistettä neljästä ottelusta on arvonsa tuntevalle PSG:lle ehdottomasti liian vähän.
Arsenalin merkittävimmät poissaolijat ovat Per Mertesacker ja Aaron Ramsey. Joukkueen tämänhetkinen kapteeni Laurent Koscielny on kuitenkin pelikunnossa ja aloittanee joukkueen keskuspuolustuksessa yhdessä tuoreen hankinnan Shkodran Mustafin kanssa.
Vaikka sekä PSG että Arsenal ovat Mestarien liigan vakiokävijöitä, on joukkueiden viimeisestä kohtaamisesta yli 20 vuotta aikaa. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat keväällä 1994 Cup-voittajien cupin välierissä. Tuolloin Arsenal oli parempi yhteismaalein 2-1.
Mahdolliset avauskokoonpanot:
PSG: Trapp; Meunier, Marquinhos, Silva, Maxwell; Matuidi, Krychowiak; Moura, Verratti, Di Maria; Cavani
Arsenal: Cech; Bellerin, Koscielny, Mustafi, Gibbs; Xhaka, Cazorla; Coquelin, Özil, Sanchez; Giroud
Ottelun kertoimet (Mr. Green): 1,98 – 3,60 – 4,15
Guardiolan kiusanhenki vierailulle Manchesteriin
Neljän voiton suoralla Valioliiga-kauden aloittanut Manchester City on selkeä suosikki kotipelissään Borussia Mönchengladbachia vastaan. Monet pitävät vahvistunutta ryhmää jopa yhtenä koko kilpailun suosikeista yhdessä Espanjan jättiläisten ja Bayern Münchenin kanssa.
Mönchengladbach pelasi myös viime kaudella Cityn kanssa samassa lohkossa, ja vaikka molemmat ottelut Cityn voittoon (2-1 ja 4-2) päättyivätkin, joutui Manuel Pellegrinin joukkue tekemään täyden päivätyön voittojensa eteen. Mönchengladbach tuotti myös Pep Guardiolalle riittämiin päänvaivaa espanjalaisen valmentaessa Bayern Müncheniä Bundesliigassa, sillä Bayern ei kyennyt voittamaan Mönchengladbachia neljässä viimeisessä Guardiolan valmentamassa ottelussa.
Guardiolalla ei ole suuria tuoreita kokoonpanohuolia, sillä poissa lienevät vain pitkäaikaisloukkaantuneet Vincent Kompany ja Ilkay Gündogan, jotka hekin tosin jo lähestyvät pelikuntoa. Pelaajatilanne on jopa parempi kuin viikonlopun Manchesterin derbyssä, sillä Valioliigassa kolmen ottelun pelikieltoa kärsivä Sergio Agüero on Guardiolan käytettävissä.
Mönchengladbach on kolmella pisteellä kahdesta ottelusta tasaisen Bundesliigan keskikastissa. Tässä lohkossa se on selkeä haastaja Barcelonan ja Cityn takana, joten tasapeli vieraskentillä olisi sille todennäköisesti erittäin miellyttävä lopputulos.
Manchester Cityn alkukausi on ollut todella vakuuttava, eikä Mönchengladbachin hyökkäyspeli ole vielä loksahtanut uomiinsa. Lähtökohtaisesti odotettavissa on kotijoukkueen parin maalin voitto.
Mahdolliset avauskokoonpanot:
Manchester City: Bravo; Zabaleta, Otamendi, Stones, Clichy; Fernandinho; Sané, Silva, De Bruyne, Sterling; Agüero
Borussia Mönchengladbach: Sommer; Elvedi, Christensen, Jantschke; Stobl, Kramer, Johnson, Wendt; Stindl; Hahn, Raffael
Kertoimet (Mr Green): 1.44 – 5,15 – 7,30
Mestarien liiga tiistaina
21.45 Barcelona-Celtic (Viaplay)
21.45 Basel-Ludogorets (Viaplay)
21.45 Bayern München-Rostov (Viaplay)
21.45 Benfica-Besiktas (Viaplay)
21.45 Dynamo Kiova-Napoli (Viaplay)
21.45 Manchester City-Borussia Mönchengladbach (Viasat Urheilu HD, Viaplay)
21.45 PSG-Arsenal (Viasat Jalkapallo HD, Viaplay, Yle)
21.45 PSV-Atlético Madrid (Viasat Hockey, Viaplay)
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Brentfordin uusi hyökkääjä loukkaantui – mitä tämä tarkoittaa Ivan Toneylle?
- Manchester Unitedin Aaron Wan-Bissaka kieltäytyi siirrosta toiseen Valioliiga-seuraan
- Liverpool ei ole tehnyt yhtään hankintaa – näin kommentoi Arne Slot
- Chelsean toppari purki sopimuksensa ja siirtyi Ranskaan
- Harry Maguire kommentoi tulevaisuuttaan Manchester Unitedissa
- Everton hankki tanskalaistaiturin
- Entinen Valioliiga-laituri lähellä siirtoa Crystal Palaceen
- Bournemouth havittelee topparilupausta Juventuksesta
- Athletic: David De Gea pettyi Erik ten Hagiin
- Aston Villa halukas hankkimaan João Félixin
- Athletic: David De Gea pettyi Erik ten Hagiin
- Harry Maguire kommentoi tulevaisuuttaan Manchester Unitedissa
- Fulham maksamassa Arsenal-pelaajasta yli 40 miljoonaa euroa
- Aston Villa halukas hankkimaan João Félixin
- Athletic: Bayern Münchenin laitapuolustaja lähellä siirtoa West Hamiin
- Everton hankki tanskalaistaiturin
- Ryan Sessegnon palaamassa kasvattajaseuraansa
- Aston Villa myi avainpelaajansa 60 miljoonalla eurolla Saudi-Arabiaan
- Entinen Valioliiga-laituri lähellä siirtoa Crystal Palaceen
- Chelsean toppari purki sopimuksensa ja siirtyi Ranskaan