Manchester City ei turhia aikaile – scouttasi 3-vuotiaan pojan testiin
– Laitoin Facebookiin yhden videon, jossa Jaxon pelaa pihalla, 3-vuotiaan pojan äiti kertoi Manchester Evening Newsille.
Pienokainen Jaxon Lal rakastaa jalkapalloa, ja taitoa pojalla on kylliksi ikäänsä nähden. Jonain päivänä Jaxon toivoo olevansa yhtä hyvä kuin esikuvansa Cristiano Ronaldo ja Lionel Messi. Nuorukaisen into näkyy videolla, jonka Jasonin muutamaa vuotta vanhemman veljen, Riley´n, juniorivalmentaja jakoi Facebookissa eteenpäin.
Ilmeisesti tätä reittiä pitkin video päätyi äidin Facebook-seinältä aina Manchester Cityn pelaajatarkkailijoiden silmiin.
– Seuraavaksi sain soiton Cityn scoutilta. En voinut uskoa sitä – luulin sen alkuun olleen pilaa, 3-vuotiaan pojan äiti muisteli lehden haastattelussa.
Jaxon Lal on tiettävästi nuorin kokelas, joka pääsee kokeilemaan akatemian testiin.
– He eivät tajunneet, että hän on vasta kolme, Jaxonin äiti sanoi.
Pelaajatarkkailuun erikoistuneen PlayerScout-sivuston mukaan minimi-ikä akatemiaan pääsyyn on yhdeksän vuotta. Vaikka siis Jaxon vakuuttaisi testissä, joutuu hän odottelemaan vielä monta vuotta ennen kuin akatemian portit aukeavat.
Manchester Cityn akatemiaa on kehuttu viime vuosina, ja ilmeisesti ainakaan scouttauksesta menestys ei jää jatkossakaan kiinni.
3-vuotiaan lupauksen innokkuutta voit ihastella täältä.
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus

- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus