Luultavasti moni suomalainenkin jalkapalloturisti on saanut pettyä ostettuaan matkamuistoksi suosikkiseuransa pelipaidan tai kaulahuivin, ja huomannut vasta jälkeenpäin vaatteen olevan väärennös. Piratismi on valioliigaseuroille iso riesa, jota vastaan aiotaan jatkossa taistella entistä kovemmin.

Valioliigaseurojen edustajat kokoontuvat viikonloppuna Arsenalin Emirates Stadiumille ”Football Against Fakes ”-konferenssiin. Tilaisuudessa on läsnä myös lainvalvojia ja muita viranomaisia.

Kauden 2015-2016 aikana jo pelkästään Valioliiga takavarikoi 100 000 väärennettyä fanituotetta, joiden yhteisarvo oli yli 1,16 miljoonaa euroa. Vuodesta 2007 lähtien piraattituotteita on takavarikoitu yli 12 miljoonan euron edestä. Summaan ei sisälly seurojen ja paidanvalmistajien omia takavarikoita.

-Joka kausi fanit raportoivat meille tuotteista, joita he luulivat seurojen laillisiksi tavaroiksi. He maksoivat tavaroista lähes aitojen tuotteiden veroisen hinnan, mutta ne kostautuivat huonolaatuisiksi väärennöksiksi, Valioliigan hallintojohtaja Richard Masters kommentoi Valioliigan kotisivuilla.

Lontoon poliisivoimien edustaja Peter Ratcliff antaa taustatukea:

-Analyysimme mukaan urheiluvaatteet ja -asusteet ovat yleisimpiä netissä myytyjä väärennettyjä tuotteita. Toistaiseksi olemme jäljittäneet yli 13 500 väärennöstä netistä ja estäneet tuhansien uhrien henkilötietojen ja maksutietojen joutumasta identiteettivarkauksiakin tavoittelevien rikollisten käsiin.

-Yhdenkään kannattajan ei tulisi joutua pettymään ostaessaan epäaitoja tuotteita kovalla työllä ansaitsemillaan rahoilla.