Uutta loistoa etsivä Theo Walcott: ”Jokin systeemissäni heräsi”
Kuva: Getty Images
Arsenalin Theo Walcott on ollut pitkään vaikeuksissa häneen asetettujen odotusten täyttämisen kanssa. Tämä kausi on alkanut edellistä huomattavasti paremmin, ja laituri sanookin olevansa lähes uudelleensyntynyt.
– Viime kausi oli vaikea, enkä sen loppua kohti saanut paljoa mahdollisuuksia näyttää, mutta työskentelin kovasti. Jatkoin samaa työntekoa koko kesän.
Southamptonista nuorukaisena Gunnersiin siirtynyt Walcott on kuudessa Valioliiga-esiintymisessään tällä kaudella osunut maaliin kolmesti, ja osoittanut muutenkin uuden tulemisen merkkejä.
– Puhuin tilanteesta useiden ihmisten kanssa, ja ehkä niiden keskustelujen ansiosta jokin systeemissäni heräsi. Kaikki on nyt täysin toisin. Haluan tulla paremmaksi ja paremmaksi, ja maksaa niin monien ihmisten luottamuksen esityksilläni takaisin.
Nopeudestaan tunnettu 27-vuotias myöntää, että peiliin katsominen on ollut paikallaan.
– Uskon nyt, että minun on tehtävä asiat itse. Ehkä aiemmin olen suunnannut ajatuksiani muihin useammin kuin itseeni, mutta nyt haluan palauttaa tasapainon kohdilleen. Juurin nyt asiat rullaavat hienosti, nautin elämästä ja jalkapallosta. Ylä- ja alamäkiä tulee ja menee, mutta juuri nyt kaikki on hyvin.
Lähde: Arsenal
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”

- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?