Mark Hughes sanoo topparinsa ”voivan haudata muutamia haamuja”
Kuva: Getty Images
Stoke matkaa sunnuntaina Old Traffordille Manchester Unitedin vieraaksi. Manageri Mark Hughes luo joukkoihinsa henkeä puhkumalla kovaotteisen topparinsa Ryan Shawcrossin puolesta. 28-vuotias muistetaan muun muassa vuoden 2010 taklauksestaan, jonka seurauksena Arsenalin Aaron Ramseyn ura oli katkolla.
Nyt Hughes uskoo Shawcrossin olevan kykenevä Zlatan Ibrahimovicin pysäyttämiseen. Stoken kapteeni teki debyyttinsä Englannin maajoukkueessa Ruotsia vastaan neljä vuotta sitten – ottelussa jonka kaiken huomion varasti nimenomaan Zlatan tekemällä kolme joukkueensa neljästä maalista. Muun joukkueensa tavoin myös Potters-pelaaja oli voimaton häntä vastaan.
– Uskon että Ryan voi käyttää tätä hyödykseen. Hän on joutunut kantamaan noita muistoja ja kokemuksia selässään pitkään, ja ne ovat vaikuttaneet ihmisten käsitykseen hänen mahdollisuuksistaan maajoukkueen suhteen. Nyt hän voi haudata muutamia haamuja.
– En näe mitään estettä sille, että hän onnistuisi ruotsalaisen pimentämisessä. Ryan on palaamassa täyteen vireeseen, samoin kuin me olemme koko joukkueena.
Stoke on sarjassa toiseksi viimeisenä, takanaan vain Sunderland. Black Catsilla on mahdollisuus tänään pudottaa Potters hännänhuipuksi, se pelaa kello 17 alkavassa ottelussa West Bromwichia vastaan.
Lähde: Stoke
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi