Swansea romahti toisella jaksolla – James Milner upotti taas rankkarin

Lauantai-iltapäivän ottelussa Liberty Stadiumilla kohtasivat sarjataulukon 17. Swansea, ja viitospaikalla majaileva Liverpool. Managerien tilanne ennakkoon oli jokseenkin päinvastainen; vieraitten Jürgen Klopp tuntuu elävän elämänsä kevättä, kun taas walesilaisten Fransisco Guidolin on vedonlyöjien suosikki ensimmäiseksi potkujen saajaksi tällä kaudella.
Kahdeksannella minuutilla Leroy Fer toi kauden neljännellä osumallaan helpotusta managerilleen. Pallo kulmapotkun jälkitilanteesta yli viivan – Liverpoolin erikoistilannepuolustaminen muistutti viime kaudesta.
18 minuutilla Swansean Leon Brittonin nappulat näyttivät osuneen Adam Lallanan reiteen. Osuma oli hyvin ohut, mutta maajoukkuemies jäi kentän pintaan, ja ottelu katkaistiin muutamaksi minuutiksi. Lallana jatkoi ottelua hetken, mutta paineli 20. minuutilla koppiin. Tilalle Klopp määräsi Daniel Sturridgen.
Ensimmäisen jakson edetessä joukkueet saivat puolittaisia tilanteita lähes vuorotellen, kotijoukkueesta erityisesti Gylfi Sigurdsson ja Borja Baston vakuuttivat esityksillään, myös vähemmän otsikoissa viihtyvä Wayne Routledge ansaitsi maininnan järkevällä pelillään. Poolista taas Sadio Mane ja Roberto Firmino olivat alati vaarallisia pallossa. Puolustuksessa jälleen nähty Dejan Lovren katseli 1-0-maalia erittäin läheltä, ja oli läsnä myös toisessa todella vaarallisessa kotijoukkueen maalipaikassa.
Jakson loppua kohti hyökkäykset vyöryivät selkeämmin punaisten toimesta, tuloksena kuitenkin vain Sturridgen itselleen hankkima varoitus sukeltamisesta rangaistusalueella. Tauolle ahkerasti raataneen kotijoukkueen maalin johdossa.
Liverpoolille ensimmäinen veto – ja ottelu kääntyi täysin
48. minuutilla Liverpool kirjautti ottelun ensimmäisen laukauksensa kohti Lukas Fabianskin vartioimaa maalia – puolalainen nappasi Firminon vedon alanurkasta.
54. minuutilla vapaapotkutilanteen jälkimainingeissa Liverpool tuli tasoihin. Jordan Henderson nosti taitavasti boksiin, jossa Firmino käytti puolustuksen linjan hienoisen nukahduksen hyväkseen ja puski tilanteeksi 1-1.
Tasoitus sekoitti kotijoukkueen pakkaa selkeästi, ja vieraat olivat lähellä toista maalia useampaan otteeseen muutaman minuutin sisällä. Swansea ei päässyt oikeastaan lainkaan pois omalta kenttäpuoliskoltaan seuraavaan varttiin.
83. minuutilla Angel Rangel kaatoi boksissa Firminon – rangaistuspotku. James Milner muutti jo kauden neljännellä pilkkuvedollaan tilanteeksi 1-2.
Kun pelattiin jo lisäajan viimeistä minuuttia, sai kotijoukkueen toppari Mike van der Hoorn pallon kuin ilmaiseksi jalkaansa metrin päässä maalista, muttei ehtinyt reagoida riittävästi saattaakseen sitä maaliin.
Swansea-Liverpool 1-2
Fer 8.
Firmino 54.
Milner (rp) 84.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri