Hullun vuoden elänyt Dele Alli: ”Vuosi sitten yritin vain päästä avaukseen”
Kuva: Getty Images
Tottenhamin paitaan viime vuoden helmikuussa liittynyt Dele Alli kuvailee viimeistä vuottaan sanalla ”hullu”.
Siirrostaan huolimatta Alli pelasi vielä kevään 2015 lapsuutensa joukkueessa MK Donsissa, ja pääsi vasta seuraavana kesänä Valioliigan makuun lontoolaispaidassa. Debyyttinsä hän teki elokuun 8. päivä 2015 Manchester Unitedia vastaan ja on sen jälkeen pelannut paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki tarjolla olevat minuutit. Maaleja englantilainen viimeisteli viime kaudella Tottenhamille Valioliigassa 10, ja tällä kaudella osumia on syntynyt kaksi.
Alli ei ole tehnyt hurjaa nousua vain seurajoukkueessa, vaan myös Englannin maajoukkueessa. Nuorukainen ehti esiintyä alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa vain kahdesti kunnes nousi Englannin maajoukkueeseen ja oli mukana EM-kisajoukkueessa viime kesänä.
– Viimeiset 12 kuukautta ovat olleet täysin hulluja. Tuntuu, että aikaa olisi kulunut paljon enemmän kuin vuosi, Alli kertoi Sky Sportsille.
– Viime vuonna tähän aikaan yritin vain päästä avauskokoonpanoon ja näyttää pelaamalla, mihin minusta on. Asiat ovat menneet täysin hulluiksi sen jälkeen. Oli vaikeaa muuttaa Milton Keynesistä Lontooseen ja päästä sisään joukkueeseen. En tuntenut kovinkaan montaa ihmistä, mutta yritin kotiutua, Alli muistelee.
Keskikenttäpelaajan mukaan kaikki tapahtui lopulta luonnollisesti, ja hän rupesi tuntemaan olonsa kotoisaksi. Helppoa se ei kuitenkaan ollut, sillä avauspaikan saaminen vaati kovaa työtä.
– Tuntui kuitenkin siltä, että minulla oli heti jonkinlainen yhteys faneihin, muihin pelaajiin ja joukkueen henkilökuntaan. Muistan hyvin, kuinka kaikki toivottivat minut lämpimästi tervetulleeksi.
– Vanhemmat pelaajat katsoivat minun ja muiden nuorten perään. Oli hienoa nähdä nuorukaisia ja kuinka he kaikki auttoivat toisiaan. Sen vuoksi tämä tuntui hyvältä paikalta ja olen iloinen liittymisestäni seuraan, Alli kehuu Tottenhamia.
– Kun liityin Tottenhamiin kaikki puhuivat minun olevan vain lainapelaaja. Muistan sanoneeni vanhemmilleni, että liityin seuraan saadakseni pelata. En ajatellutkaan muita seuroja, halusin tulla Tottenhamin pelaajaksi. Muistan sanoneeni, että tavoitteeni on päästä kymmenen kertaa avaukseen ennen kauden päättymistä, mutta kohta minun pitää asettaa tavoitteeni korkeammalle.
Maajoukkueeseen Allin nosti Roy Hogdson loppuvuodesta 2015. Esityksillään englantilainen nostettiin maansa EM-kisajoukkueeseen ja hän pelasi kaikissa neljässä ottelussa.
– Se oli hieno saavutus. Kaikki unelmoivat maansa edustamisesta arvokisoissa. Se, mitä kisoissa tapahtui, oli kuitenkin tuskallista. Sen ajatteleminen vetää mielen matalaksi, eikä sitä saa ajatella liikaa. Täytyy keskittyä tulevaisuuteen ja pitää mielessä, että menestystä saavuttaa työskentelemällä kovasti, Alli toteaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”