Suomalaismaalivahdille ylistystä – ”Suuri vastuu astua hänen saappaisiinsa”

Mestaruussarjan Readingia edustava suomalaismaalivahti Anssi Jaakkola, 29, saa kehuja Etelä-Afrikan suunnalta.
Brandon Petersen, 22, hyppäsi Jaakkolan saappaisin Ajax Cape Townin tolppien välissä. Hän ylistää suomalaista seuran verkkosivuilla.
– Anssin saappaisiin astuminen on suuri vastuu. Hän oli ehdolla muutaman palkinnon saajaksi, kun hän pelasi PSL:ssä, sanoo Petersen.
– En sanoisi minulla olevan mitään paineita, mutta on aina hyvä asia, että hänen kaltaisensa pelaaja jättää seuran, koska silloin on tultava sisään ja todistettava tasonsa yrittämällä tehdä valmentajan pyytämät asiat. Mielestäni Anssi teki sen erittäin hyvin ja hän oli yksi joukkueemme avainpelaajista kolmen edellisen kauden aikana, hän jatkaa.
Ajaxia vuosina 2013-2016 edustanut Jaakkola solmi tänä kesänä kaksivuotisen sopimuksen Readingin kanssa. Hän teki debyyttinsä elokuussa Liigacupin ottelussa Plymouthia vastaan.
– Minulla, Jodylla (February) ja Anssilla oli aina hyvä suhde. Meillä oli aina tapana rohkaista toisiamme – huolimatta siitä, pelasimmeko vai emme. Sillä ei ole merkitystä, kuka pelasi. Me yritimme aina rohkaista toisiamme ja kerroimme toisillemme, miten pystyisimme kehittymään, Petersen kertoo.
– Minulle on hyvä asia, että pystyn astumaan Anssin saappaisiin ja pelaamaan roolissa, jossa hän pelasi pari kautta sitten.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester United on lähtenyt kartoittamaan paikkaajaa André Onanalle
- Sarjanousija Sunderland otti aimo askeleen takapakkia pelaajamarkkinoilla
- Fabrizio Romano: Atlético Madridista on soitettu Chelsea-puolustajalle
- Lehtitiedot: Liverpoolin kesän seuraava huippuhankinta on varmistunut!
- Marcus Rashfordin siirtoa Barcelonaan pidetään läpihuutojuttuna
- Athletic: Crystal Palace saa syyttää itseään Eurooppa-liiga-paikan menettämisestä
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Lehtitiedot: Liverpoolin kesän seuraava huippuhankinta on varmistunut!
- Sarjanousija Sunderland otti aimo askeleen takapakkia pelaajamarkkinoilla
- Marcus Rashfordin siirtoa Barcelonaan pidetään läpihuutojuttuna
- Athletic: Crystal Palace saa syyttää itseään Eurooppa-liiga-paikan menettämisestä
- Fabrizio Romano: Atlético Madridista on soitettu Chelsea-puolustajalle
- Manchester United on lähtenyt kartoittamaan paikkaajaa André Onanalle
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa