Arsenal ja Manchester United tähyilleet 60 miljoonan euron arvoista nuorukaista
Kuva: Getty Images
Portugalilaislehti A Bola tietää kertoa, että Arsenal ja Manchester United ovat kiinnostuneita ”seuraavasta Cristiano Ronaldosta”.
Kuten myös brittilehtien käyttämä lempinimi kertoo, 19-vuotias Benfican Goncalo Guedes on yksi futismaailman suurimmista lupauksista. Portugalin maajoukkueessakin jo muutaman kerran esiintynyt Guedes on sidottu Lissaboniin vielä viideksi vuodeksi, mutta kiinnostusta siirtomarkkinoilla riittää pitkästä sopimuksesta huolimatta.
Useamman seuran pelaajatarkkailijat olivat paikalla, kun Guedes näytti taitojaan Mestarien liigan ottelussa Besiktasia vastaan. Daily Mirror -lehden mukaan paikalla oli peräti 11 englantilaista seuraa, tosin kaikki tuskin olivat samaista nuorukaista katsomassa.
Pelaajatarkkailijoita useista eri seuroista ja liigoista on riittänyt myös Primeira Ligan peleissä, ja Guedesin otteita ihastelemassa.
Melkoinen ulosostopykälä
A Bola kertoo artikkelissaan, että Guedesin sopimuksessa on peräti 60 miljoonan euron ulosostopykälä. Kiinnostuneista seuroista mainitaan erikseen Arsenal ja Manchester United. Myös Valencia on linkitetty pelaajaan. Guedes on päässyt tällä kaudella pelaamaan valmentaja Rui Vitorian alaisuudessa uudessa roolissa. Aiemmin laiturin tontilla viilettänyt 19-vuotias on löytänyt paikkansa ryhmityksessä useammin myös hyökkäyksen keskeltä. Guedesia edustaa superagentti Jorge Mendes, joten lähipiiristä löytyy ainakin kokemusta suurista siirroista.LUE MYÖS:
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”