Moussa Sissoko: ”Siirron odottelu imi minut henkisesti kuiviin”
Newcastlesta Tottenhamiin siirtoikkunan viimeisenä päivänä muuttanut Moussa Sissoko kertoo FIFAn sivustolla olleensa henkisesti kovilla liikettä odotellessaan. Viime hetkiin saakka näytti siltä, että ranskalainen pelaa tällä kaudella Evertonissa, mutta lopulta siirtyikin 30 miljoonan punnan kaupassa White Hart Lanelle.
– Kun lähdin lomalle, kaikki tiesivät että haluan pelata korkeammalla tasolla kuin Newcastlessa. Halusin Mestarien liigaa pelaavaan seuraan. Luojan kiitos pääsin Tottenhamiin. Olin ollut heidän kanssaan keskusteluissa jo pidempään, mutta lopulta kaikki tapahtui vasta (siirtoikkunan) viimeisinä tunteina.
– Olin toivonut, että asiat olisivat ratkenneet jo aiemmin, siirron odottelu imi minut henkisesti kuiviin, Sissoko sanoo.
Euroopan mestaruuskisoissa onnistunut pelaaja myöntää viime kauden olleen ongelmallinen, ja ymmärtää myös itseensä kohdistuneen kritiikin.
– Kauteni oli vaikea, ja päättyi Newcastlen kanssa putoamiseen Valioliigasta. Ymmärrän niitä, jotka arvostelevat minua. Uskon heidän motivoivan minua yrittämään nyt entistä kovemmin.
– Jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä pelaajasta jos toisesta. Se kuuluu jalkapalloon, ja on mielestäni ihan ok. Itselleni on tärkeintä saavuttaa valmentajan ja joukkuetovereitteni luottamus, sillä me vietämme todella paljon yheistä aikaa niin kentällä kuin sen ulkopuolella.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”

- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”