Sven-Göran Eriksson tuskailee yhä Englanti-potkujensa kanssa: ”Valheet veivät parhaan työni”
Kuva: Getty Images
Tapa, jolla Sven-Göran Eriksson menetti työnsä Englannin maajoukkueen peräsimessä, kaivelee ruotsalaista yhä.
The Daily Telegraphille antamassaan haastattelussa Eriksson kertoo häneen kohdistuneen salaisen hyökkäykseen olleen yksi hirveimmistä kokemuksista hänen 40 vuotta kestäneellä urallaan jalkapallomanagerina. Ruotsalainen toteaa kamppailleensa asian kanssa vuosia.
Eriksson tuli ”Feikkisheikki” Mazher Mahmoodin huijaamaksi vuonna 2006. Mahmood työskenteli tuolloin toimittajana News of the World -lehdessä, joka hänen ja Erikssonin käymän keskustelun jälkeen uutisoi muun muassa, että ruotsalainen voisi jättää työnsä Englannin maajoukkueessa ja siirtyä Aston Villaan, jos Sheikki ostaisi seuran.
– ”Sheikki” halusi kysyä kuinka saisimme Arabiemiirikuntien jalkapalloa paremmalle tolalle. Tapasimme kahdesti. Hän näytti luotettavalta, ja minä luotan ihmisiin. En olisi voinut kuvitella kenenkään tekevän niin, en ollut kuullut sellaisesta aiemmin, Eriksson kertoi.
– Minulla oli sopimus ja rakastin työtäni. Tulevaisuudesta on kuitenkin puhuttava, ja kuunneltava, mitä muilla ihmisillä on sanottavana. Se kuuluu kaikenlaiseen työhön, mutta erityisesti jalkapalloon. Kaikkea ei voi sanoa julkisesti, sillä se hämmentää ihmisiä.
Omien sanojensa mukaan positiivisuuten taipuvaisella Erikssonilla ei ole mitään hyvää sanottavaa Mahmoodista, joka on tällä viikolla todettu syylliseksi useisiin rikoksiin.
– Jos hän joutuu vankilaan, olen siitä erittäin onnellinen. Se, mitä hän on tehnyt ihmisille, on väärin.
Eriksson on yksi lukuisista kuuluisuuksista, jotka harkitsevat oikeustoimia Mahmoodia vastaan.
– Työ Englannissa oli paras, joka minulla on ikinä ollut, ja nämä valheet veivät sen minulta. Se tuntuu tuskaiselta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliiga-seurojen havitteleman suurlupauksen hinta nousi yli haamurajan
- Viníciuksen hinta paljastui: ei aivan mahdoton
- Arsenalin uusi hankinta onnistui heti
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Jermain Defoen lähtöpasseista lisää tietoa – taustalla ”kasvavia huolia” toiminnasta
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Arsenalin uusi hankinta onnistui heti
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Viníciuksen hinta paljastui: ei aivan mahdoton
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia