Ei mikään amerikkalainen manageri tai suurlähettiläs – ihan vain jalkapallomanageri
– En ole amerikkalainen manageri, olen jalkapallomanageri, Swansean uusi manageri Bob Bradley kertoi lehdistölle perjantaina.
Yhdysvaltalainen totesi myös, että ei aio olla mikään Yhdysvaltalaisen jalkapallon suurlähettiläs, sillä sellainen ei todennäköisesti hänen uudessa seurassaan ketään kiinnosta.
– Olen täällä vain antaakseni kaiken seuralle ja sen faneille. Sen olen kotimaassani oppinut, että kunnioitus on ansaittava – sitä ei kukaan ojenna lautasella. Jotta joukkueella olisi mitään menestysmahdollisuuksia, minun on oltava hyvissä väleissä seuran ja fanien kanssa, Bradley sanoi.
Bradley kertoi olevansa valmis kohtaamaan mahdollisesti vihaiset Swansea-kannattajat ja kaupunkilaiset ja kunnioittavansa seuran edellistä manageria Francesco Guidolinia. Hän kertoi myös tunnistavansa joukkueen ongelmat.
– Vaikea kauden alku, huonoa tuuria ja itseluottamuksen menetys. Minulla ei ole tuoda mukanani mitään uutta opasta, mutta ollakseni rehellinen, jotkut perusasiat täytyy tehdä paremmin, Bradley sanoi.
– Tiedän tarpeeksi seurasta. Sillä on sielu, todellista intohimoa ja mahtavat fanit. Minulle on erityistä valmentaa huipputasolla, Valioliigassa, Bradley iloitsi.
Lähde: BBC
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”