Newcastle-laituri ravintolakahakassa – yhdeksän pidätettiin, yksi sairaalaan

Mestaruussarjassa pelaavan Newcastlen laituri Rolando Aarons on pidätetty epäiltynä väkivaltaisen häiriön aiheuttamisesta. Asiasta uutisoi The Sun. Seura ei ole kommentoinut tapausta.
Lähteen mukaan riita käynnistyi tanssilattialla. Suukopu äityi nopeasti pöytien ja shampanjapullojen heittelemiseen. Ravintolalle aiheutuneet kustannukset nousivat tuhansiin puntiin.
Aarons oli yhdeksän henkilön joukossa, jotka pidätettiin Livello-ravintolassa tapahtuneen nujakan seurauksena. Northumbrian poliisin mukaan yksi henkilö toimitettiin sairaalaan kasvoissa olevien vammojen vuoksi.
20-vuotias Aarons teki Valioliiga-debyytin kaksi vuotta sitten. Jamaikalla syntynyt laituri on esiintynyt viidesti Englannin alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa.
Aarons on ollut sivussa peleistä elokuusta lähtien loukkaantumisen vuoksi. Hän ehti esiintyä kolmessa Mestaruussarjan ottelussa ennen loukkaantumistaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin