Pavel Nedved muistetaan yhtenä Euroopan parhaista jalkapalloilijoista 2000-luvulla. Tšekki teki pitkän uran Italiassa – ensin Laziossa ja myöhemmin Juventuksessa.

Juvessa Nedved pelasi samaan aikaan Zlatan Ibrahimovicin kanssa. Ruotsalainen siirtyi Juventukseen Ajaxista kesällä 2004. Alku ei ollut ihan helppo.

– Juventukseen tullessaan hän ei osannut tehdä maaleja. Se mitä nyt nähdään, on Fabio Capellon ansiota. Hän piti Zlatanille puolen tunnin vetosession jokaisten harjoitusten jälkeen, Nedved sanoi kotimaansa Idnes-sanomalehdelle Goalin mukaan.

Sitten kun Zlatan oppi tekemään maaleja, hyökkääjää oli vaikea pysäyttää.

– Jos minun on valittava joukkuekavereistani paras, sanoisin Zlatan Ibrahimovic. Hän on hyökkääjä, joka pystyy halkomaan puolustuksia. Hän on pelottavan voimakas ja pitkä, minkä lisäksi hänellä on erinomainen tekniikka.

Yksi asia jäi kaduttamaan

Nedved kertoo myös, että yksi asia jäi häntä kaduttamaan.

– Se, etten koskaan pelannut Manchester Unitedissa. Olisin pitänyt siitä. Siirto ei tosin koskaan ollut ajankohtainen, vain Chelsea oli kiinnostunut minusta.

– Pidin Paul Scholesin ja Ryan Giggsin sukupolvesta. Giggsiä ihailin. Olin vähän kateellinen Karel Poborskýlle, joka pelasi Manchesterissa ja sai kokea hienoja otteluita. Tiedän, että hän yhä tuntee sen rakkauden.