Englannin futisvuosi 2017 alkaa perinteikkäällä maaottelulla
Kuva: Getty Images
Englannin jalkapalloliitto vahvistaa kotisivuillaan, että maaotteluvuosi 2017 alkaa sen osalta vierasottelulla Saksaa vastaan. Ottelu pelataan Dortmundissa 22.3. Suomen aikaa klo 21.45 alkaen.
Saksa ja Englanti kohtasivat vastaavassa maaottelussa myös kuluvan vuoden keväänä Berliinissä. Tuolloin Englanti otti ikuisesta kiistakumppanistaan 3-2 -voiton Harry Kanen, Jamie Vardyn ja Eric Dierin osumilla. Ottelu oli kaikkiaan 30. maiden keskinäinen kohtaaminen, ja Englannin 13. voitto.
Neljä päivää harjoitusmaaottelun jälkeen 26.3. Englanti jatkaa MM-karsintojaan kotipelillä Liettuaa vastaan. Saksa puolestaan kohtaa samana päivänä vieraskentällä Azerbaidzhanin.
Englannin osalta jännitettävää on myös siinä, kuka joukkuetta valmentaa, sillä tilapäismanageri Gareth Southgaten sopimus kattaa tällä haavaa enää vain marraskuussa pelattavat Skotlanti- ja Espanja-ottelut. Saksan joukkueessa erityishuomiota saa Lukas Podolski, jonka pitkä ja ansiokas maajoukkueura päättyy kyseiseen Englanti-peliin.
– Fanit saavat nauttia uuden maaotteluvuoden aluksi perinteikkäästä kohtaamisesta. Mahtavatunnelmainen Dortmund on ottelulle ihanteellinen pelipaikka. Näiden kohtaamisten merkittävää historiaa fanit voivat muistella jo nyt Dortmundissa sijaitsevan Saksan jalkapallomuseon Wembley-näyttelyssä, Saksan jalkapalloliiton puheenjohtaja Reinhard Grindel hehkuttaa kansallisen liittonsa kotisivuilla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Katso: Thomas Tuchel nimesi Englannin MM-kisajoukkueen
- Michael Carrick paljasti: Casemiro pelasi jo viimeisen ottelunsa Man Unitedissa
- Tottenham pelaa putoamista vastaan – kapteeni seuraa ennemmin kannattamansa seuran peliä Argentiinassa
- Erling Haalandin ystävä voitti Valioliigan mestaruuden: ”Todellakin ansaitsee sen”
- Harry Maguire pettyi Thomas Tuchelin päätökseen
- Gabriel Jesus avautui: ”Mietin siirtoa päivittäin, olisi unelma palata takaisin”
- Burnley tienasi hurjat summat, vaikka joukkue putoaa Valioliigasta
- Paljastus: Thomas Tuchel jätti isoja nimiä ulos Englannin MM-kisaryhmästä
- Telegraph: Newcastle ei luovuta jättihankintansa suhteen
- GdS: Juventus jäämässä ulos Mestarien liigasta – Alisson haluaa silti siirtyä seuraan
- Gabriel Jesus avautui: ”Mietin siirtoa päivittäin, olisi unelma palata takaisin”
- Burnley tienasi hurjat summat, vaikka joukkue putoaa Valioliigasta
- Paljastus: Thomas Tuchel jätti isoja nimiä ulos Englannin MM-kisaryhmästä
- Marco Silva jättämässä Valioliigan – siirtyy kotimaansa suurseuran peräsimeen
- Telegraph: Newcastle ei luovuta jättihankintansa suhteen
- GdS: Juventus jäämässä ulos Mestarien liigasta – Alisson haluaa silti siirtyä seuraan
- Bild: Oliver Glasner odotti saavansa huipputarjouksia Englannista – ehdolla saksalaisseuran päävalmentajaksi
- Guardian: Arsenal antaa Mikel Artetalle huomattavan palkankorotuksen
- Kicker: Manchester United haluaa Bundesliigan syöttökoneen
- Harry Maguire pettyi Thomas Tuchelin päätökseen