Leroy Fer ei halua uskoa Swansean putoamisvaaraan – ”Olemme liian hyviä”
Swansean alkukausi on ollut synkkä. Lauantain Arsenal-tappio pudotti Joutsenet sarjataulukossa toiseksi viimeiseksi.
Swansean suurimpiin onnistujiin kuuluva Leroy Fer ei halua uskoa seuransa olevan putoamisvaarassa. Hollantilaisen mielestä joukkue on liian hyvä Mestaruussarjaan.
– Valioliiga on kovatasoinen, mutta meidän pelaajamme ovat liian hyviä putoamaan. On helppo tietää, mitä tarvitaan nousuun sarjataulukossa. Tarvitsemme vain voittoja, Fer kommentoi BBC:lle.
Swansea sai ennen maajoukkuetaukoa uuden managerin Bob Bradleyn astuttua seuran peräsimeen. Ferin mukaan yhdysvaltalaisen mukaantulo on tuonut uutta ilmettä.
– Hän on tuonut eloa joukkueseen. Sen näki jo Arsenalia vastaan. Asenne on erilainen. Taistelimme Arsenalia vastaan loppuun saakka. Jos teemme saman muita joukkueita vastaan, tulemme saamaan hyviä tuloksia.
Swansea ei ole voittanut avauskierroksen Burnley-ottelun jälkeen ainuttakaan peliä.
- Laitapelaaja palasi Man Unitedin harjoituksiin – ollut viisi viikkoa sivussa pelikentiltä
- Paul Merson: Man United on pian putoamisviivan alapuolella
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Voiko Man United pudota Valioliigasta? Erik ten Hag ei pidä sitä mahdottomuutena
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”