Manchester City teki voittoa – nyt on suurten asioiden saavuttamisen aika
Kuva: Getty Images
Manchester City komeilee Valioliigan kärjessä, mutta seuralla pyyhkii hyvin myös taloudellisesti. Manchester Evening Newsin mukaan City teki 20,5 miljoonaa puntaa eli 22,8 miljoonaa euroa voittoa kaudella 2015–2016, vaikka se rikkoi siirtoennätyksensä. Liikevaihtokin nousi 391,8 miljoonaan puntaan eli 435,9 miljoonaan euroon.
Puheenjohtaja Khaldoon Al Mubarakin mukaan terveet talousluvut ja huippumanageri Pep Guardiolan saapuminen merkitsevät sitä, että seura on siirtymässä ”uuteen, kriittiseen aikaan”. City on tehnyt voitollisen tuloksen nyt kahtena vuonna peräkkäin, kun vielä kaudella 2011–2012 tappiota tuli peräti 98 miljoonaa puntaa eli 109 miljoonaa euroa.
Kevin De Bruyne siirtyi Cityyn viime vuonna seuran ennätyssummalla. Miehistö vahvistui myös muun muassa Raheem Sterlingillä ja Nicolas Otamendillä.
– Manchester City on nyt saavuttanut urheilullisen ja kaupallisen kypsyyden tason, jonka avulla molemmat ruokkivat toisiaan. Uskon kauden 2016–2017 edustavan uuden kriittisen ajanjakson alkua Manchester Cityn evoluutiossa, Al Mubarak toteaa.
– Tiedämme, että meidän käytössämme on pelilliset, valmennukselliset ja kentän ulkopuoliset kyvyt suurten asioiden saavuttamiseen englantilaisessa ja eurooppalaisessa jalkapallossa tulevina vuosina.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Liverpoolin yllätyshankinnasta paljastui uusi käänne
- Romano: Fulham teki kiinnostavan hankinnan – 22-vuotiaasta tulee heti avainpelaaja
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Ipswichiltä hurja siirtoveto – Bayer Leverkusenin avainpelaaja tähtäimessä
- Romano: Nottingham Forest nappasi himoitun huippulupauksen