Ryan Giggs kertoo Sir Alex Fergusonin sokkipuhelusta: ”Herranjestas, mitä olen tehnyt väärin?”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin seuralegenda Ryan Giggs kertoo Telegraph-lehden tuoreessa kolumnissaan pitkäaikaisen managerin Sir Alex Fergusonin vuoden 2013 eläköitymisilmoituksesta. Giggs sanoo muistavansa tarkkaan illan, jolloin hän kuuli skotin siirtyvän syrjään tehtävästään.
– Hän soitti ja kertoi minulle seuran ilmoitusta edeltävä iltana. Vaikka me puhuimme paljon Carringtonissa, oli harvinaista, että hänen nimensä välkkyi puhelimessani työajan ulkopuolella. Ensimmäinen reaktioni nähdessäni sen tekevän niin sinä iltana oli ”herranjestas, mitä olen tehnyt väärin?” Jopa 39 vuoden iässä, Giggs toteaa.
– Hän soitti minulle kertoakseen lähdöstään. Luulen, että se olisi voinut tapahtua minä kesänä tahansa sen jälkeen, kun hän ilmoitti vuonna 2001, että lopettaisi kesällä 2002 ja myöhemmin muutti mieltään. Silti se tuntui kuin sokilta.
Päätettyään puhelun sinä iltana Giggsin päällimmäinen tunne oli suuri suru, koska Ferguson oli kuulunut hänen elämäänsä niin kauan.
– Se iski minuun eri vaiheissa parin seuraavan kuukauden aikana. Kun palasimme pre-seasonia varten, hän ei ollut siellä. Ja sitten jouluna. Hän oli ollut niin massiivinen osa elämäämme, organisoiden, tukien ja laittaen meidät liikkeelle.
Ferguson johdatti Unitedin liigamestariksi vielä viimeisellä kaudellaan. Yhteensä mestaruuksia tuli hänen aikakautensa aikana peräti 13.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Athletic: Everton hylkäsi Juventuksen tarjouksen hyökkääjästään
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa