Sopimuksessa 20 miljoonan euron pykälä – Chelsealla mahdollisuus tehdä voittoa flopillaan
Kuva: Getty Images
Chelsealla on hyvä mahdollisuus tehdä voittoa Juan Cuadradon kohdalla.
Lontoolaisseura hankki kolumbialaisen Fiorentinasta 31 miljoonalla eurolla talvella 2015. Chelseassa Cuadrado osoittautui flopiksi ja pelasi vain 15 ottelua. Viime kauden Cuadrado pelasi lainalla Juventuksessa 1,8 miljoonan euron korvausta vastaan.
Juve halusi laiturin uudestaan lainalle, mutta Chelsea nosti hintaa. Kolmen vuoden lainapestille tuli hintaa yhteensä 15 miljoonaa euroa. Lisäksi sopimukseen sisältyy Chelsean kannalta mukava bonusehto, joka täyttyy melko korkealla todennäköisyydellä.
– Hän on (kolmen vuoden pituisella) lainalla. Maksamme viisi miljoonaa euroa per kausi. Jos Juventus voittaa Scudetton (Italian mestaruuden), olemme velvoitettuja ostamaan hänet 20 miljoonalla, Juventuksen johtaja Giuseppe Marotta sanoi seuran vuosikokouksessa.
Juve on voittanut Scudetton nyt viisi kertaa putkeen. Joukkue johtaa tälläkin hetkellä Serie A:ta.
Marotta vahvisti myös ehdot West Hamiin lainatun Simone Zazan suhteen.
– Lainasimme Zazan West Hamiin viidellä miljoonalla eurolla. Ostovelvoite astuu voimaan 14 pelatun ottelun kohdalla. Peliminuuteilla ei ole väliä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä