Valioliigan ykkösvahdit listattiin paremmuusjärjestykseen – ei mairittele Liverpoolin maalivahtiosastoa

Urheiluun erikoistunut radiokanava talkSPORT on pannut järjestykseen Valioliigan ykkösmaalivahdit. Listan kärjestä löytyvät varsin odotetun nimet – Manchester Unitedin David de Gea ja Tottenhamin Hugo Lloris.
“De Gea on yksi maailman parhaista, ja Man United olisi paljon pahemmassa tilanteessa ilman häntä. Hiljattain Liverpoolia pelatussa ottelussa hän oli suuri syy siihen, miksi seuralle jäi illasta yksi piste nollan sijaan. Llorisin tavoin hän on aina rento ja häiriintyy harvoin”, valintaa perustellaan.
Seuraavat sijat menivät Arsenalin Petr Čechille ja Southamptonin Fraser Forsterille. Sijalta viisi löytyy suomalaisille hieman tuntemattomampi Tom Heaton, joka on pelannut vahvan alkukauden Burnleyn tolppien välissä.
”Hänen tasonsa näkyy tällä kaudella tehtyjen torjuntojen lukumäärässä (47). Hänen ketteryytensä ja laukausten pysäyttämisensä on ollut vaikuttavaa. Heaton teki 11 torjuntaa tappio-ottelussa Southamptonia vastaan, jossa hänen heittäytymisensä Charlie Austinin kudin tielle oli yksi kauden tähän asti parhaista torjunnoista.”
Manchester Cityyn täksi kaudeksi siirtynyt Claudio Bravo löytyy kahdeksannelta tilalta ja Liverpoolin Loris Karius vasta 11. tilalta.
”Karius on numero yksi tällä hetkellä, mutta toisaalta moni fani sanoo, ettei hänen ja Simon Mignolet’n välillä ole juurikaan eroa”, talkSPORT huomauttaa.
Heikoimmaksi veräjänvartijaksi rankataan Hullin David Marshall. Häntäpäästä löytyvät myös West Hamin Adrián ja Middlesbrough’n Víctor Valdés.
Listalla huomioitiin lokakuun 25. päivän tilanne. Siksi esimerkiksi loukkaantuneiden kirjoissa oleva Stoken Jack Butland ei mahtunut mukaan.
Valioliigan ykkösmaalivahdit talkSPORTin paremmuusjärjestyksessä
- David de Gea (Manchester United)
- Hugo Lloris (Tottenham)
- Petr Čech (Arsenal)
- Fraser Forster (Southampton)
- Tom Heaton (Burnley)
- Thibaut Courtois (Chelsea)
- Kasper Schmeichel (Leicester)
- Claudio Bravo (Manchester City)
- Ben Foster (West Bromwich)
- Steve Mandanda (Crystal Palace)
- Loris Karius (Liverpool)
- Heurelho Gomes (Watford)
- Łukasz Fabiański (Swansea)
- Maarten Stekelenburg (Everton)
- Artur Boruc (Bournemouth)
- Jordan Pickford (Sunderland)
- Lee Grant (Stoke)
- Víctor Valdés (Middlesbrough)
- Adrián (West Ham)
- David Marshall (Hull)
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa