Valmentaja sanoo valioliigalaituria umpihulluksi: ”Kun hän on kapteeni, olen ollut jo pitkään kuollut”
Irlannin maajoukkueen päävalmentaja Martin O’Neill kehuu West Bromwichin 27-vuotiasta laituria James McCleania, joka on tehnyt viime aikoina tärkeitä maaleja maajoukkuepaidassa.
McClean on heiluttanut verkkoa kolme kertaa kahdessa edellisessä ottelussa Itävaltaa ja Moldovaa vastaan. O’Neill uskoo, että pelaaja on kypsynyt sekä kentällä että sen ulkopuolella.
– Jamesin asenne on aina ollut loistava. Mielestäni hän on jättänyt Twitterin, Facebookin ja kaiken muun, jossa hän oli mukana. Minulla oli tapana katsoa kello yhdeksän uutiset, ja James mainittiin niissä, O’Neill totesi Newstalkin mukaan.
– Hän on asettunut hieman aloilleen, vaikka hänellä on ollut silloin tällöin kiistoja Derry Cityn managerin kanssa joistakin asioista. Se on ihan ok. Satun olemaan hänen kanssaan samaa mieltä siitä tietystä asiasta, hän jatkoi.
– Jos sellaista voi tapahtua kuin Jamesin kypsyminen, niin James on kypsynyt. Sanoisin sen hyvin varovasti, mutta se on ollut mahtavaa. Hänen asenteensa on ollut fantastinen, aivan fantastinen. Hän on kuitenkin aina ollut sellainen. Ja tiedättekö, mitä luulen olevan sen takana? Hän pääsee nyt maalintekopaikkoihin. Uskon, että James on nyt päässyt sinuiksi muutaman asian kanssa kentällä ja kentän ulkopuolella.
Toimittajat tiedustelivat O’Neilliltä sitä, olisiko McCleanista jonakin päivänä jopa Irlannin maajoukkueen kapteeniksi.
– Ai, luulen teidän menneen nyt hieman liian pitkälle Jamesin suhteen. Joukkueen kapteeni… hän on umpihullu, manageri vitsaili.
– Kun James on kapteeni, minä olen ollut jo pitkään kuollut.
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Kai Havertz hiljensi Anfieldin – Arsenal takaisin Valioliigan kärkeen
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”