Asiantuntija: Zlatanin sopimus huono uutinen kahdelle Unitedin pelaajalle
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin manageri José Mourinho vahvisti tällä viikolla, että seura aikoo käyttää ruotsalaiskärki Zlatan Ibrahimovićin, 35, yksivuotisessa sopimuksessa olleen option lisävuodesta.
Sky Sportsin asiantuntijana toimiva Matt Le Tissier pitää sopimusuutisen ajankohtaa yllättävänä.
– Olen yllättynyt siitä, että hän teki päätöksen niin aikaisessa vaiheessa tällä kaudella. Jos olisin siinä asemassa, olisin halunnut nähdä muutaman kuukauden lisää ja sen, miten hän selviytyy talven yli pelaamisesta, Southampton-legenda sanoo.
Le Tissierin mukaan Ibrahimović on suoriutunut toistaiseksi varsin hyvin. Ruotsalainen ei ole häikäissyt esityksillään, mutta hän on selvästi tehnyt vaikutuksen Mourinhoon hyvällä kunnollaan ja asenteellaan.
Asiantuntija arvelee, että kiinnittämällä Ibrahimovićin Mourinho halusi ostaa aikaa. Marcus Rashford ja Anthony Martial välttyvät vielä yhden kauden ajan aloittavan kärkimiehen paineilta.
– Uskon sen todennäköisesti liittyvän siihen, ettei nuoriin luoteta. Hän haluaa antaa heille vielä yhden vuoden aikaa kasvaa. Useimmissa seuroissa sanoisin sen tukahduttavan heidät, mutta Old Traffordin menestyspaineiden takia voi ymmärtää, miksi hän valitsi sen tien, pohtii Le Tissier.
– Siellä on aina paine taistella mestaruudesta ja eurotitteleistä, vaikka se ei ole nyt realistista, hän luultavasti hieman suojelee nuorempia pelaajia pitämällä Zlatanin mukana.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- ESPN: Fulham oli valmis maksamaan lähes 40 miljoonaa euroa hyökkääjästä – siirto kariutui loppuhetkillä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan