QPR:n suomalaispuolustajalle kahden vuoden jatkosopimus – ”Avaukseen kahdessa vuodessa”
Kuva: Getty Images
Queens Park Rangers on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen puolustajansa Niko Hämäläisen kanssa. QPR vahvisti hienon suomalaisuutisen verkkosivuillaan.
– On hienoa, että QPR näkee minulla tulevaisuuden seurassa. Toivottavasti pystyn kehittymään entistä paremmaksi. Haluan seuraavan kahden vuoden aikana ansaita vakituisen paikan edustuksessa ja tulla aloittavaksi laitapuolustajaksi, Hämäläinen iloitsi QPR:n tiedotteessa.
19-vuotias Hämäläinen liittyi QPR:n riveihin kesällä 2014 FC Dallasin akatemiasta. Puolustaja debytoi Ärrien edustuksessa syyskuun Liigacup-ottelussa Sunderlandia vastaan.
Hämäläinen on nähty ensiesiintymisensä jälkeen kolmessa ottelussa, joista yksi oli Mestaruussarjaa.
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta