Valioliigatuomari jätti selkeän rangaistuspotkun tuomitsematta – pyysi anteeksi sähköpostilla
Valioliigan erotuomari Roger East on esittänyt Bournemouthin managerille Eddie Howelle sähköpostitse anteeksipyynnön tuomitsematta jääneen rangaistuspotkun johdosta, kertoo BBC verkkosivuillaan.
Palloa ei viety pilkulle, vaikka Stoken Ryan Shawcross näytti rikkoneen Callum Wilsonia viime viikonlopun kohtaamisen aikana. Bournemouth voitti vieraskentällä 1–0-lukemin.
– Ollakseni reilu Rogeria kohtaan, hän otti välittömästi yhteyttä, kun huomasi olleensa väärässä, 38-vuotias Howe paljastaa.
Ottelu oli vajaan kymmenen minuutin kohdalla maalittomassa tasatilanteessa, kun Shawcross kaatoi Wilsonin osumatta palloon.
– Mitään muuta ei voi pyytää kuin anteeksipyynnön. Me kaikki teemme virheitä, minä ainakin teen niitä ihan riittävästi valmentajana. Mutta kun tekee virheen, on tunnustettava se ja jatkettava eteenpäin, miettii Howe.
Hänen mukaansa erotuomaria ei voi arvostella vain yhden ottelun perusteella.
– Jos meillä olisi se asenne tuomareita kohtaan, näitä ei olisi yhtään jäljellä. Se on näinä päivinä niin vaikea työympäristö, ja paine on kova. Kuitenkin niin kauan kun he analysoivat itseään samalla tavalla kuin me teemme pelaajina ja valmentajina, heistä tulee parempia.
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Kai Havertz hiljensi Anfieldin – Arsenal takaisin Valioliigan kärkeen
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”