Liverpool EFL Cupin välieriin – Michael Owen syrjäytettiin seurahistorian nuorimpana maalintekijänä
Miehekkään vastuksen kotijoukkue Liverpoolille antanut Leeds sinnitteli isäntiensä kyydissä 75 minuuttia, mutta lopulta Jürgen Kloppin miehistö teki kaksi maalia ja eteni Englannin liigacupin eli EFL Cupin välieriin.
Liverpool oli vaihtanut edellisen valioliigaottelunsa avauskokoonpanosta 8 pelaajaa – osin loukkaantumisten sanelemana ja osin lepuutussyistä. Varamiehinen Liverpool vaikuttikin pitkään hampaattomalta Mestaruussarjan nousutaistelussa olevaa Leedsiä vastaan.
Ensimmäinen maalipaikka aukesi jo kolmen peliminuutin jälkeen. Ranskan nuorten maajoukkuepelaaja Hadi Sacko pääsi karkuun Liverpoolin puolustukselta, mutta kotijoukkueen maalia vartioinut Simon Mignolet venyi hienoon torjuntaan.
Liverpoolkin sai avausjaksolla kaksi hyvää tekopaikkaa. Ensin Georginio Wijnaldum veti 11. minuutilla mallikkaasti suoraan syötöstä kohti ylänurkkaa, mutta Leeds-vahti Marco Silvestri torjui hyvin. 33. minuutilla Emre Can haistoi vieraiden harhasyötön, mutta tökkäsi pallon hieman ohi Leedsin maalin tolpan.
Tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa, ja yksi avausjakson merkittävimmistä tilanteista olikin tuomariston aivopieru, omalla kenttäpuoliskolla tuomittu paitsio.
Toisella jaksolla Leeds säikytteli Liverpoolia pariinkin otteeseen. Kemar Roofe veti komean kierteisen vedon, joka pysähtyi Pool-maalin tolppaan, ja hieman myöhemmin Kyle Bartley puski pallon kulmapotkusta vain niukasti maalin ohi. Liverpoolillakin oli oma tolppavetonsa, laukojana Gini Wijnaldum.
76. minuutilla Liverpoolin piina hellitti. 18-vuotias Trent Alexander-Arnold lähetti komean kierteisen keskityksen maalin edustalle, ja belgialainen Divock Origi neppasi pallon verkkoon. Eikä toista maalia tarvinnut odottaa kuin viisi minuuttia. Origi ja Wijnaldum järjestivät taitavasti tekopaikan vaihdosta sisään tulleelle Ben Woodburnille eikä nuorukainen erehtynyt.
17 vuotta ja 45 päivää vanhasta Woodburnista tuli Liverpoolin kaikkien aikojen nuorin maalintekijä, ja 98 päivää Woodburnia vanhempana ensimmäisen maalinsa tehnyt Michael Owen ehtikin heti onnittelemaan keltanokkaa.
Peli oli sillä selvä, mutta Liverpool otti vielä vaihdosta sisään Leedsin vanhan pelaajan ja seuran vanhan pallopojan James Milnerin. Ennakkosuosikki selvisi parista jatkoon 2-0 -numeroin ja pelaa EFL Cupin välierissä tammikuussa – peräti seitsemännentoista kerran seurahistoriansa aikana. Välieräparit arvotaan keskiviikkona.
Illan toisessa ottelussa Hull-Newcastle pelataan parhaillaan jatko-ottelua.
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus

- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus