Suomalaisvahdit iskussa Englannin kentillä – Hugo Kedolle kauden toinen nollapeli
Kuva: Getty Images
Suomalaismaalivahdit olivat mukavasti esillä maanantain otteluissa.
Kuten osattiin odottaa, Wiganin Jussi Jääskeläinen pääsi ensimmäistä kertaa tällä kaudella Mestaruussarjassa avaukseen. Jääskeläisen peliajan mahdollisti ykkösvahti Ádám Bogdánin polvivamma.
Huddersfield painoi päälle ja voitti maalipaikat 19-9. Wigan kuitenkin kesti Jässi viimeisenä lukkonaan ja voitti vierasottelun maalein 2-1. Voitto oli vasta kauden neljäs Wiganille. Joukkue on 18 kierroksen jälkeen sarjassa kolmanneksi viimeisenä.
Suomalaisosaamista nähtiin muuallakin. Reservijoukkueiden Valioliiga 2:ssa Hugo Keto piti maalinsa puhtaana, kun Arsenal löi Leicesterin puhtaasti 3-0. Ottelu oli 18-vuotiaalle maalivahdille kauden kahdeksas, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan. Nollapeli oli Kedolle kauden toinen. Otteluraportin mukaan Keto venyi muutamaan hyvään torjuntaan.
Valioliiga 2:ssa oli tositoimissa myös 31-vuotias Niki Mäenpää, joka torjui Brightonille voiton Wolvesista. Vartin kohdalla suomalaisvahti haparoi pitkän pallon purkamisessa, mikä johti vieraiden johtomaaliin. Ottelun lopussa Mäenpää puolestaan torjui erinomaisesti ja piti joukkueensa kiinni 2-1-voitossa.
Tulosten myötä Arsenal nousi ykköslohkossa neljänneksi. Joukkue on seitsemän pisteen päässä kärjessä keikkuvasta Evertonista. Brightonille voitto oli puolestaan kauden toinen. Joukkue on kakkoslohkossa kahdeksantena. Nousukarsintapaikka ykköslohkoon on viiden pisteen päässä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ipswich Town teki kilpailevan tarjouksen Emersonnista
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa