Irlannin maajoukkueen entinen valmentaja John Giles luonnehtii Liverpoolin saksalaisluotsia Jürgen Kloppia ”yhden tempun poniksi”. Hän kirjoittaa Independent-lehden kolumnissaan, ettei Kloppilla ole B-suunnitelmaa.

– Olen sanonut pari kertaa tämän kauden aikana, että luulen hänen olevan yhden tempun poni ja edessä on Bournemouth-ottelun kaltaisia pelejä, jolloin kaikki menee pieleen. Tulee paljon päiviä, jolloin kaikki menee nappiin. Minulla on yhä sellainen tunne, että niitä voi olla riittävästi mestaruuden voittamiseen, Giles sanoo.

– Minun on kuitenkin sanottava, että jos olisin nyt Liverpoolin joukkueessa, hänen pelitapansa tekisi minut hulluksi, koska en näe tasapainoa. Ei ole mitään mihin nojata, kun pyörät irtoavat ja he päästävät helppoja maaleja.

Giles viittaa erityisesti viime viikonlopun Bournemouth-tappioon. Liverpool hävisi ottelun 3–4, vaikka johti kahden maalin erolla vielä kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä.

– Kloppin kanssa kyse on aina hyökkäysasennosta, hyökkäävästä momentumista. Jos jokin asia häiritsee sitä prosessia, hän haluaa pelaajiltaan vain sitä, että nämä hakevat jälleen uutta maalia. Vaihtoehtoa ei ole, kyseessä on kaikki tai ei mitään -lähestymistapa.

Gilesin mukaan Liverpoolin molemmat laitapuolustajat olivat kentän väärässä päädyssä parissa Bournemouthin maalissa. Hän mainitsee myös sen, että Klopp vaihtoi kentälle Adam Lallanan, vaikka moni muu manageri olisi tuonut siinä vaiheessa sisään tasapainottavamman vaihtoehdon.

– Ei Klopp. Hän ei halua mitään sellaista.