”Tuntuu siltä, että tämä saattaa olla Arsenalin vuosi”
Kuva: Getty Images
Stoken manageri Mark Hughes arvioi, että lauantain kierroksen vastustaja Arsenal voi valloittaa tällä kaudella Englannin liigamestaruuden. Lontoolaisjoukkue on vuodesta toiseen kärkikahinoissa mukana, mutta edellinen mestaruus on tullut vuonna 2004.
Keskikastin Stoke on pelannut viime viikkoina hyvin, mutta Arsenalin kotikentältä se on edellisen kerran vienyt täydet liigapisteet 35 vuotta sitten.
– Olemme parhaassa mahdollisessa asemassa. Meillä ei ole loistavaa tilastoa siellä, ja haluaisimme muuttaa sen viikonloppuna. Siitä tulee vaikeata, mutta olemme hyvässä asemassa, Hughes totesi BBC:n mukaan.
– Arsenal, joukkueena, näyttää olevan hyvässä kunnossa. Vaikka meiltä löytyy paljon itseluottamusta, ottaen huomioon myös heidän vireensä, ei ole hyvä aika kohdata heitä, hän lisäsi.
– Aika ajoin Arsenalilla on ollut vaikeuksia tasaisuuden kanssa ja se on tullut heille kalliiksi, mutta tuntuu siltä, että tämä saattaa olla heidän vuotensa. Meidän kannaltamme on tärkeätä, että annamme itsellemme mahdollisuuden saada pelistä jotakin. Meidän on pysyttävä mukana ottelussa ja saatava heidät turhautuneiksi.
Arsenal on Valioliigassa toisena 31 pisteellään, kun takana on 14 kierrosta. Edellä on ainoastaan Chelsea, joka on voittanut peräti kahdeksan ottelua perätysten.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen