Swansean manageri Bob Bradley väittää, että jotkut ihmiset haluavat hänelle potkut aksentin takia. Valioliigan kaikkien aikojen ensimmäinen yhdysvaltalaisluotsi on saanut tililleen vain yhden voiton seitsemässä ottelussa.

– En käytä aikaa miettien sitä (omaa tulevaisuutta). Jos jotkut ihmiset haluavat kritisoida – oli joitakin, jotka halusivat minun ulos ensimmäisestä päivästä lähtien aksenttini takia, 58-vuotias Bradley sanoo BBC:n mukaan.

– He voivat painua pois, koska sillä ei ole mitään tekemistä minkään asian kanssa, hän jatkaa.

Bradley sanoo suunnittelevansa jo uusia hankintoja jokaiselle osa-alueelle tammikuun siirtoikkunan aikana. Swansea kaipaa kipeästi vahvistuksia, sillä se on juuttunut sarjataulukon hännänhuipuksi.

– Kun olet manageri, se kuuluu toimenkuvaan. Jos olet huolissasi siitä ja käytät aikaa piilottaen itsesi niillä tavoilla, pelaajat näkevät heti sen läpi. Jos sanon pelaajille, että heidän on katsottava vastoinkäymisiä silmiin ja oltava rohkeita, silloin minunkin on tehtävä niin.

Bradley otti ohjat lokakuussa, kun Francesco Guidolin sai lähtöpassit walesilaisseurasta. Swansea on tällä hetkellä kolme pistettä viimeisen säilyjän paikalla olevaa West Hamia perässä.