Entinen Chelsean apuvalmentaja hyllytettiin pedofiliaskandaalin vuoksi
Kuva: Getty Images
Crewe Alexandran johtaja Dario Gradi on hyllytetty väliaikaisesti. Syynä on Englannin jalkapalloliiton (FA) parhaillaan tekemä lasten hyväksikäyttötutkinta.
Koko Crewe seurana on ollut vahvasti Britanniassa vellovan pedofiliaskandaalin keskiössä. Enemmän tai vähemmän yhtäjaksoisesti vuodesta 1983 Crewessä toiminutta Gradia ei kuitenkaan tutkita Crewessä tapahtuneista asioista.
Gradi on FA:n tutkinnan alaisena Chelseassa 1970-luvulla sattuneen hyväksikäyttöepäilyn vuoksi. Entinen Chelsea-pelaaja väitti tuolloin seurassa toimineen pääskoutin käyttäneen häntä hyväksi. Gradi oli Chelseassa tuohon aikaan apuvalmentajana.
Kerta ei ole ensimmäinen, kun Gradia epäillään raskauttavan tiedon lakaisemisesta maton alle.
Pedofiliaskandaalissa Gradin ylle on langennut tietynlainen varjo. Crewessä aikoinaan vaikuttanut juniorivalmentaja Barry Bennell on useampaan otteeseen tuomittu, ja häntä on myös epäilty aiemmin tapahtuneista seksuaalirikoksista. Gradilta on tentattu, miksei hän sanonut asiasta mitään. Gradi itse on vakuuttanut, ettei hän tiennyt Bennellin toimista.
Suomen Lauri Dalla Valle pelasi Crewessä 2012-13 ja 14-16.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Manchester City -puolustaja solmi pitkän jatkosopimuksen
- Jermaine Defoen päävalmentajapesti päättyi jo ennen kauden alkua
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Nyt tipahti kova tieto David Ornsteinilta Rodrista
- Manchester Unitedille huojentava lopputulos
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Nyt tipahti kova tieto David Ornsteinilta Rodrista
- Nyt jysähti: Aston Villan salainen ase lähtee Chelsean riveihin
- Valioliigan tähtitoppari siirtyy Chelseaan – istuuko hankinta Xabi Alonson palapeliin?
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Jermaine Defoen päävalmentajapesti päättyi jo ennen kauden alkua