West Hamin hyökkääjä sivussa vielä kaksi kuukautta – väliin jää myös Afrikan mestaruusturnaus
Kuva: Getty Images
West Hamin hyökkääjä Diafra Sakho on pelannut tällä kaudella vasta kahdessa Valioliigan ottelussa. Pahimmillaan senegalilainen on sivussa vielä kahdeksan viikkoa, BBC kirjoittaa verkkosivuillaan.
West Ham ilmoitti marraskuun lopussa, että Diafra Sakho olisi sivussa kuusi viikkoa reisivamman vuoksi. Päävalmentaja Slaven Bilic paljasti torstaina, että poissaolo pitenee kahdeksaan viikkoon.
Sakho jää näin ollen sivuun myös Afrikan mestaruusturnauksesta, joka alkaa 14. tammikuuta. Hyökkääjä on pelannut tällä kaudella kahdessa sarjaottelussa. Hän iski marraskuun lopulla Manchester Unitedia vastaan maalin, kun pelattuna oli vain 90 sekuntia. Ottelu päättyi 1-1.
Sakho jäi kaksi vuotta sitten sivuun Senegalin maajoukkuetapahtumasta selkäongelmien vuoksi. Hän teki kuitenkin vain 18 päivää myöhemmin maalin, kun West Ham voitti FA Cupissa Bristol Cityn 1-0. West Ham sai tästä FIFA:lta 89 000 euron sakot.
Sakho siirtyi West Hamiin 2014 Metzistä Ranskasta. West Bromwich oli kiinnostunut ostamaan hänet elokuussa 19 miljoonalla eurolla, mutta sopimus laitettiin jäihin selkäongelmien vuoksi.
West Ham on Valioliigassa sijalla 13 ja kohtaa seuraavaksi tapaninpäivänä Swansean vieraissa.
LUE MYÖS:
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Sunderlandin voimahyökkääjän hattutemppu laiha lohtu – Man City siirtyi sarjakärkeen
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Roberto De Zerbin toiminnasta kulisseissa iso paljastus
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä