Kommentti: Valioliiga ei ole enää siirtomarkkinoiden yksinvaltias – uhka tulee idästä
Kuva: Getty Images
Siitä ei ole kovin kauan, kun tammikuu vielä oli Valioliigan temmellyskenttä.
Moni muistaa, kun Fernando Torres siirtyi vajaan 60 miljoonan euron kaupassa Liverpoolista Chelseaan kuusi vuotta sitten. Tai kuinka Liverpool maksoi samana päivänä Andy Carrollista 41 miljoonaa euroa.
Se oli sitä aikaa. Nyt puhaltavat uudet tuulet – pääosin idästä.
Talven toistaiseksi isoimmassa siirrossa oli mukana Chelsea. Jotenkin kovin symbolisesti Chelsea ei ollut kuitenkaan tällä kertaa ostaja, vaan myyjä. Ostaja löytyi Kiinasta. Shanghailainen SIPG halusi Oscarin ja oli valmis maksamaan brasilialaisesta peräti 60 miljoonaa euroa.
Näillä näppäimillä on vahvistumassa toinenkin iso kauppa Kiinan suuntaan. Axel Witsel sanoi Juventukselle ”ei”, pakkasi laukkunsa ja suuntasi Tianjin Quanjianiin. Lehtitietojen mukaan Witsel tienaa kiinalaisseurassa samanlaista palkkaa kuin Lionel Messi Barcelonassa. Lähes samaan palkkatasoon yltää jatkossa myös Carlos Tévez, joka vaihtoi jäähdyttelyn Shanghai Shenhuaan.
Kertoo paljon siitä, kuinka pahasti kiinalaisten tulo on vääristänyt markkinoita.
Eikä se välttämättä tähän lopu. Joidenkin – joskin toistaiseksi epäluotettavien – tietojen mukaan Crystal Palace olisi saanut Beijing Guoanilta 40 miljoonan punnan tarjouksen Christian Bentekestä.
Mitä nyt?
Ollaan tultu tilanteeseen, jossa englantilaisseuroilla ei enää ole määräysvaltaa. Toki Valioliiga on edelleen himoittu sarja, mutta kovin usein raha tuntuu painavan pelaajien päätöksissä. Kiinalaisseurojen panostus ykkös- ja kakkoskorin pelaajahankintoihin kasvaa jatkuvasti. Jos kiinalaisseura haluaa tietyn pelaajan, jonka arvomaailmassa raha on tietynlaista ammatillista kehittymistä tärkeämpää, valioliigaseurojen peli on pelattu. Uudessa kilpailutilanteessa ei auta jähmettyä paikoilleen. Englantilaisseurojen on pystyttävä tarjoamaan uudenlaisia houkuttimia pelaajille. Maailman suosituimpien kilpailujen pelaaminen voi olla yksi vetonaula, mutta ehkä jatkossa vielä kovempi juttu on olosuhteiden nostaminen parhaalle mahdolliselle tasolle. Manchester City on sen jo tehnyt. Tiettävästi se on myös vaikuttanut joidenkin pelaajien päätöksiin siirtyä Cityyn.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta