Kiinan valtio jyrähti – stoppi järjettömille pelaajasiirroille
Kuva: Getty Images
Villistä lännestä on tullut villi itä. Ainakin mitä tulee pelaajasiirtoihin. Kiinalaisseurat ovat houkutelleet hurjalla ylihinnalla pelaajia Euroopasta ja Etelä-Amerikasta itään.
Tammikuun ensimmäisinä päivinä Kiinaan ovat siirtyneet jo Chelsean Oscar ja John Obi Mikel sekä Boca Juniorsin Carlos Tévez. Shanghai SIPG maksoi Oscarista 60 miljoonaa puntaa (noin 70 miljoonaa euroa). Tévez puolestaan nauttii Shanghai Shenhuassa tiettävästi peräti 615 000 punnan (722 000 euroa) viikkopalkkaa. Kukaan muu jalkapalloilija ei tienaa yhtä paljon.
Nyt villiin itään on saapunut sheriffi. Hänen nimensä on Kiinan valtio. Maailman suurin kommunistipuolue ei pidä siitä, että ulkomaisiin palkkasotureihin käytetään järjettömiä rahasummia.
– Me aiomme säännellä ja hillitä kalliita ulkomaalaisostoja. Aiomme myös rajoittaa pelaajien tulotasoa sopivassa määrin, Kiinan valtion urheiluasioiden laitoksen edustaja sanoi Mirrorille.
Käytännössä lausunto tarkoittaa sitä, että kiinalaisseuroille asetettaneen jonkinlainen palkka- ja ostokatto.
Edustajan mukaan Kiinan valtion järjestämän kurinpalautuksen myötä myös ”allekirjoitusbonuksille ja haamusopimuksille tulee loppu”. Lisäksi valtio aikoo jatkossa valvoa tarkemmin ”epämääräisesti johdettuja seuroja sekä pelaajia ja välittäjiä, jotka hakevat allekirjoitusbonuksia”.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut