Arsenalilta iso uutinen: kolmelle runkopelaajalle ”pitkät jatkosopimukset”
Laurent Koscielny, Olivier Giroud ja Francis Coquelin ovat solmineet Arsenalin kanssa ”pitkät” jatkosopimukset. Seura tiedotti asiasta verkkosivuillaan. Sopimusten tarkkoja pituuksia ei kerrottu.
– Olemme hyvin tyytyväisiä, että joukkueemme kolme tärkeää pelaajaa sitoutuu pitkäksi ajaksi, manageri Arsène Wenger sanoi tiedotteessa.
25-vuotias Coquelin on edustanut Arsenalia vuodesta 2008. Hän kävi useammassa seurassa lainalla ennen kuin löi itsensä läpi edustusjoukkueessa. Tällä kaudella pelejä on kertynyt 22, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan. Coquelin on noussut puolustavan keskikenttäpelaajan tontilla sarjan parhaiden joukkoon.
31-vuotias Koscielny siirtyi Arsenaliin vuonna 2010. Joukkueen kapteenina toiminut on Coquelinin tavoin sarjan parhaita pelipaikallaan. Tällä kaudella Koscielny on pelannut 25 ottelua.
30-vuotias Giroud saapui Arsenaliin kesällä 2012. Hänen peliaikansa on vaihdellut, mutta tärkeitä maaleja mies osaa tehdä. Niistä voit lukea enemmän tästä.
Sopimusuutinen jättää varjoonsa sen, että edelleen Santi Cazorlan, Mesut Özilin ja Alexis Sánchezin kohtalot ovat auki. Cazorlan sopimus päättyy tulevana kesänä – Özilin ja Sánchezin vuonna 2018.
Siirrot, käänteet, puheenaiheet. Tammikuun tapahtumat TÄÄLTÄ.
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?