Kiina-ilmiölle jarrua? Superliiga kiristää ulkomaalaiskiintiötään hillitäkseen seurojen törsäystä
Kuva: Getty Images
Jalkapallon siirtomarkkinoiden yksi puhutuimmista ilmiöistä on ollut se, kuinka yhä useampi huippupelaaja – joista jotkut jopa parhaassa peli-iässään – on siirtynyt suuren rahan houkuttelemana Kiinan Superliigaan pelaamaan. Muun muassa Oscar, Axel Witsel ja Hulk ovat antaneet periksi Kiinan houkutuksille.
Jalkapallopiireissä on pelätty Kiinan liigan houkutusten kasvavan jatkossa entisestään ja yhä useamman huippupelaajan ”katoavan” kaukoitään. Kiinan oma jalkapalloliitto on kuitenkin päättänyt painaa nykyiselle kehitykselle jarrua.
Jo maaliskuussa alkavasta seuraavasta jalkapallokaudesta lähtien Kiinan superliigan joukkueiden avauskokoonpanoissa saa pelata vain kolme ulkomaalaispelaajaa. Tämän lisäksi vaihtopenkille saa nimetä kaksi ulkomaalaista.
Aiempi ulkomaalaiskiintiö salli avauskokoonpanoon nimettävän neljä ulkomaalaista, joista vähintään yhden tuli olla kotoisin Aasian jalkapalloliiton alaisista maista. Uuden kiintiön suurimpia kärsijöitä lienevätkin esimerkiksi australialaiset ja eteläkorealaiset pelaajat.
Lisäksi kokoonpanoon täytyy nimetä kaksi alle 23-vuotiasta pelaajaa, joista ainakin toisen pitää pelata myös avauskokoonpanossa. Kiristettävän ulkomaalaiskiintiön takana on pyrkimys kannustaa seuroja satsaamaan enemmän nuoriin kiinalaispelaajiin.
Lähde: Transfermarkt
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Huhuissa pyörinyt Valioliiga-luotsi kiistää väitteet
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Manchester United varmisti kolmannen sijan Valioliigassa – Fernandes teki historiaa
- Valioliiga-valmentaja lähdössä – matkalla Jose Mourinhon korvaajaksi
- Virallista: Xabi Alonso on Chelsean uusi manageri
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”
- Hurja huhu: Tässä on Manchester Cityn uusi manageri – Pep Guardiolan aika päätökseen?
- Hurja huhu: Tässä on Manchester Cityn uusi manageri – Pep Guardiolan aika päätökseen?
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”
- Mohamed Salah otti Arne Slotin tähtäimeensä: ”Tiedän osaavani pelata sellaista jalkapalloa”
- Athletic: Xabi Alonso on tehnyt valintansa
- Valioliiga-valmentaja lähdössä – matkalla Jose Mourinhon korvaajaksi
- Entiseltä Arsenal-tähdeltä karu paljastus lähdöstään – Unai Emery savusti ulos
- Virallista: Xabi Alonso on Chelsean uusi manageri
- Liverpool voi kohdata vielä katastrofin – näillä tuloksilla Mestarien liiga karkaa
- Manchester City vei unisten jättiläisten kohtaamisen FA Cupin loppuottelussa
- Manchester United varmisti kolmannen sijan Valioliigassa – Fernandes teki historiaa