West Hamissa vuosina 2014-16 pelannut Mauro Zárate on tekemässä paluuta Valioliigaan.

The Guardianin mukaan Watford on tarjonnut 29-vuotiaalle argentiinalaiselle kahden ja puolen vuoden mittaista sopimusta. Záratella on edessään vielä lääkärintarkastus tänään sunnuntaina. Sopimus julkaistaneen muutaman päivän sisällä, mikäli lääkärintarkastuksessa ei ilmene ongelmia.

Siirtokorvaus ei päätä huimaa. Watford maksaa brittilähteen mukaan Fiorentinalle noin 2,7 miljoonan euron siirtokorvauksen.

Zárate on jäänyt Fiorentinassa vähäiselle vastuulle. Hyökkääjänä ja keskikentän hyökkäävissä rooleissa viihtyvä argentiinalainen ei ole ollut kertaakaan avauskokoonpanossa Serie A:ssa kuluvalla kaudella. Peliaikaan nähden Zárate on ollut varsin tehokas. Argentiinalainen on osunut neljästi 236 peliminuutissa.

Zárate on pelannut Englannissa myös Birminghamissa ja Queens Park Rangersissa.