Everton saa ensi kesänä uuden pelaajan. Tai oikeastaan uusvanhan. Asiasta kertoo The Times.

Pelaajan nimi on Jose Baxter. Evertonin kannattajille nimi voi olla tuttu. 24-vuotias Baxter kun on Evertonin kasvatti. Hän pelasi seurassa kesään 2012 asti, kunnes sopimus päättyi. Baxter debytoi Toffeesin edustusjoukkueessa Blackburnia vastaan elokuussa 2008. Hän on edelleen kaikkien aikojen nuorin (16 vuotta ja 191 päivää) seuran edustusjoukkueessa pelannut.

Kesästä 2012 lähtien Baxter on pelannut Oldhamissa ja Sheffield Unitedissa, viime kesästä lähtien ei missään. Ja siihen tarinaan liittyy myös Evertonin tarjoama sopimus.

Edelleen kaikkien aikojen nuorin pelaaja Evertonin edustusjoukkueessa.

Baxter jäi nimittäin toistamiseen kiinni huumetestissä viime talvena. Loppukauden ajan keskikenttäpelaaja oli hyllytettynä, ja lopulta FA langetti Baxterille vuoden pituisen kilpailukiellon.

Rangaistus päättyy ensi kesänä. Sen jälkeen Baxter on vapaa liittymään Evertonin reservijoukkueeseen. Jos kehitys on nousujohteista, mikään ei estä Baxteria nousemasta jopa edustusjoukkueeseen.

– Olen sanaton. Moni ei saa toista tilaisuutta. Minulle tämä on jo kolmas, Baxter sanoi The Timesin mukaan.

Hän on yksi meistä.

– Tästä voi tulla mitä vain. Heti kun hän astuu sisään Finch Farmin portista heinäkuussa, häntä kohdellaan U23-joukkueen pelaajana, Evertonin reservien manageri David Unsworth sanoi.

– Me työskentelemme todella kovaa. Nyt kaikki on kiinni hänestä itsestään. Ei mistään muusta. Jose aloittaa U23-joukkueessa. Me voimme peluuttaa kolmea yli-ikäistä, joten se ei ole mikään ongelma.

– On tärkeää sanoa, että tämä ei ole taloudellisesti ykkösjoukkueen tasoinen sopimus. Hän saa saman mahdollisuuden kuin muutkin. Se on Josesta kiinni, pääseekö hän myöhemmin siirtymään Mestaruussarjan tai Ykkösliigan seuraan.

– Me haluamme auttaa, koska me olemme tällainen seura. Hän on yksi meistä. Mutta olen sanonut Joselle, että tämä on hänen viimeinen mahdollisuutensa.


Siirrot, käänteet, puheenaiheet. Tammikuun tapahtumat TÄÄLTÄ.