Ensimmäinen paikallissiirto 30 vuoteen – Twiitissä muisteltiin Carlos Tevezin loikkaa Man Unitedista Cityyn
Valioliigaseurat panivat tuttuun tapaan hulinaksi siirtoikkunan loppusuoralla, mutta tapahtui sitä alemmillakin sarjatasoilla mielenkiintoisia käänteitä. Wolverhampton kohenteli maanantaina heittämällä omaa seuran sisäistä siirtoennätystään maksettuaan Benficalle peräti 15,2 miljoonaa euroa 22-vuotiaasta kärkimiehestä Helder Costasta, ja Bristolissa koettiin jotain, jota ei oltu nähty 30 vuoteen.
Matty Taylor siirtyi viimeisenä mahdollisena siirtopäivänä kaupungin halki Bristol Roversista Bristol Cityyn. Siirtosummaa ei paljastettu julkisuuteen, mutta The Timesin mukaan summa liikkuu 350 000 euron tuntumassa.
26-vuotias hyökkääjä teki varsin historiallisen tempun, sillä viimeksi viimeksi Bristol Roversista on siirrytty Bristol Cityyn vuonna 1987. Eikä Taylor ollut Roversissa mikään pikkutekijä, vaan hän oli viimeistellyt joukkueelle 132 ottelussa 68 maalia, joista 16 tällä kaudella.
Bristol City toivotti Taylorin tervetulleeksi twiittamalla sanat ”Welcome to Bristol”, tervetuloa Bristoliin. Tällä imitoitiin todennäköisimmin vuonna 2009 kohua herättänyttä Carlos Tévezin loikkaa Manchester Unitedista Manchester Cityyn. Tuolloin City asetti Tévezin siirron kunniaksi ”Welcome to Manchester” -valotaulun näkyvälle paikalle kaupungissa.
Molempien Bristolin seurojen ensi kauden sarjatasot ovat vielä kaikkea muuta kuin selvät. Rovers on Ykkösliigassa hyvissä asemissa kolmen pisteen päässä nousukarsintapaikasta. City puolestaan on kahdeksan ottelun tappioputkessa ja sen erottaa putoamisviivasta enää kaksi pistettä.
- Laitapelaaja palasi Man Unitedin harjoituksiin – ollut viisi viikkoa sivussa pelikentiltä
- Paul Merson: Man United on pian putoamisviivan alapuolella
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Voiko Man United pudota Valioliigasta? Erik ten Hag ei pidä sitä mahdottomuutena
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
